Juhlat

Kohderyhmä: pirkanmaalaiset taiteen harrastajat ja asiantuntijat

Liikelaituri kävi noutamassa viime viikolla tanssin valtionpalkinnon. Smolnan kattokruunut olivat näyttäviä, puheet kantaaottavia, kahvikuppien väri syvän sininen ja kuohuviini kelpoa. Päivän pituista retkeä hallitsi hilpeä juhlatunnelma. Lopuista detaljeista annan lausuntoja suullisesti.

Tässä vaiheessa on kohtuullista kiittää sitä joukkoa, jotka olivat suunnittelemassa ja perustamassa Liikelaituria. Homma meni aika hyvin hei. Seinien valinnasta vessaremonttien tilaukseen ja ikkunanpesuun. Hatunnoston ansaitsevat myös kaikki Liikelaiturin ohjelmaa ja sisältöä tuottavat, Pirkanmaan Tanssin Keskuksen tukia myöntävä porukka sekä toiminnanjohtaja.

Paluumatkalla juttelimme junassa, missä Liikelaituri on mahdollisesti tästä viiden vuoden kuluttua, ollessaan kymmenen vuoden ikäinen. Konsensus kertoi, että Liikelaituri on enemmän kuin seinänsä. Vaikka vapaan tamperelaisen tanssikentän yhteinen tila on toki tärkeä ja arvostettu, Liikelaituri on enemmän mielentila kuin tämänhetkiset seinänsä. Liikelaituri on tuonut yksittäisiä taiteilijoita yhteen tarjoamalla kohtauspaikan. Paljon on tapahtunut myös seinien ulkopuolella. Liikelaituri on tanssikentän ydin, jossa tapahtuu, jossa koetaan ja osallistutaan. Se on enemmän tekemisen henki kuin 217 neliömetriä osoitteessa Yliopistonkatu 58.

Viidessä vuodessa tamperelainen tanssin kenttä on kasvanut hurjasti ja laajenee yhä edelleen kiihtyvällä vauhdilla avaruuden tavoin. Uusien tekijöiden tulo alueelle on yksi parhaista asioista mitä meille voi tapahtua. Liikelaituri vetää puoleensa. Tekijöiden laaja kirjo ja vaikutteiden tulo Pirkanmaan ulkopuolelta pitää yleisön mielenkiinnon yllä ja haastaa pidempään kuvioissa olleita taitelijoita. Tämä on vastaus siihen, kuinka olemassa oleva kenttä voi kehittyä ja säilyttää kiinnostavuutensa. Tätä suuntaa toivon Liikelaiturin tukevan myös tulevaisuudessa.

Toivon, että viimeviikkoisen tunnustuksen myötä Liikelaituri saa yhä näkyvämpää jalansijaa taiteen areenana Tampereella. Tietty odotan tamperelaiselle tanssin vapaalle kentälle myös enemmän resursseja, jotta teoksia saataisiin tuotettua ja esitettyä. Meillä, taiteilijoilla, olisi intoa tehdä enemmänkin ja meitä on täällä joka vuosi yhä enemmän. Tampere on uusi tanssikaupunki.

Viime viikko loi niin hyvän juhlatunnelman, että aion jatkaa tällä linjalla vuoden loppuun ja sen yli. Suosittelen kyseistä lähestymistapaa kaikille muillekin, Suomi100-teeman kautta jouluun ja uuteen vuoteen. Syksyn synkistelyt voi tästä lähtien jättää taakseen.

Jatkan kynäilijän roolissa myös ensi vuonna. Jos sinulla, kaikki nämä vuodatukset kestäneenä, on mielessä aiheita, joihin haluaisit minun puuttuvat, otan ehdotuksesi innokkaasti vastaan. Niitä voi toimittaa kommentoimalla blogiin, sähköpostitse, toiminnanjohtajan kautta tai suorina some-viesteinä, miten ikinä hyväksi koetkaan.

Hyviä juhlia!

Diina Bukareva

Sisä-Suomen tanssin aluekeskus tukee vapaan kentän taiteilijoita uudella tavalla

Taiteen tekemisen muodot, tavat ja paikat ovat viime vuosikymmenen aikana muuttuneet paljon. Tämän takia Sisä-Suomen tanssin aluekeskus / Pirkanmaan Tanssin Keskus ry on laatinut vuosille 2016–2025 strategian, joka vastaa muun muassa seuraavaan kysymykseen: Miten avustuspolitiikan avulla voisi parhaiten tukea taiteen tekemisen muuttuneita toimintatapoja ja -ympäristöjä?

Taiteilijuuteen keskittyvä avustuspolitiikka
Aluekeskus on siirtänyt avustuspolitiikkansa painopisteen yksittäisistä teoksista taiteilijuuteen. Se ei enää myönnä tuotantotukea vaan tukee taiteellista työskentelyä. Aluekeskus myöntää vuosittain aluekeskuspalkkaa 1–3 kk/taiteilija ja se valitsee kaksi Liikelaiturin House-taiteilijaa, joista kukin saa kahdeksi kuukaudeksi käyttöönsä aluekeskuksen esitys- ja harjoitustila Liikelaiturin. Lisäksi aluekeskus myöntää kuukauden mittaisen residenssijakson Haiharan tanssitaideresidenssiin.

Aluekeskus on tunnistanut, että freelancer ja vapaalla kentällä on suuri tarve tällaisille taiteilijuutta tukeville avustusmuodoille. Esimerkiksi aluekeskuspalkalle on kysyntää siksi, että se ei sisällä teospakkoa. Mutta se mahdollistaa tanssijan työn ja koreografisen työn sekä muun taiteellisen työskentelyn taiteilijan mielenkiinnon mukaan. Valinta House-taiteilijaksi puolestaan mahdollistaa työskentelyn juuri tietyn tilan ehdoilla ja vahvistaa taiteilijan julkista identiteettiä pirkanmaalaisena tanssitaiteilijana. Toistuvasti valittava House-taiteilija on aluekeskuksen kokemuksen mukaan selkeä taiteilijakonsepti, jonka avulla voi edistää myös yleisön saavutettavuutta.  

Aluekeskuksen hallitus on 24.10.2017 jakanut vuodelle 2018 seuraavasti aluekeskuspalkat:
Aluekeskuspalkat:

·       2 kk: Diina Bukareva, Niina Rajaniemi ja Tuija Touhunen

·       1 kk: Matti Haaponiemi, Hanna Kahrola, Oona Leinonen ja Antti Marjakangas

Liikelaiturin House-taiteilijat:

·       2 kk: Nelli Ojapalo (kevät) ja Outi Yli-Viikari (syksy)

Haihara tanssitaideresidenssitaiteilijat:

·        1 kk: työryhmä Heli Keskikallio ja Linda Martikainen

Tanssikentän tarpeisiin reagoiva notkea organisaatio
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus on alueensa merkittävin tanssin vapaan kentän ammattilaisten työllistäjä. Vuonna 2016 aluekeskus työllisti yhteensä 114 henkilöä eri mittaisiin työsuhteisiin. Vuoden 2016 kokonaismenoista 83% käytettiin palkkauksiin. Henkilötyövuosia kertyi 6,8. Aluekeskus tukee vahvasti taiteidenvälistä yhteistyötä. Samalla se kuuntelee taiteilijoita herkällä korvalla, jolloin se kykenee reagoimaan nopeasti kentän tarpeisiin. Aluekeskuksen hanketoiminta mahdollistaa tanssin freelancer ja vapaan kentän ammattilaisten taiteellisen työskentelyn eri ympäristöissä yhteisöhankkeiden, palvelutoiminnan ja yhteisötanssin kautta. Tanssikentän antaman palautteen mukaan myös VOS-uudistukselta odotetaan aluekeskuksen kaltaista notkeutta, uudistumiskykyä ja tulevaisuuteen katsovaa otetta.

Mikä on Sisä-Suomen tanssin aluekeskus?

Suomessa toimii valtakunnallisesti seitsemän tanssin aluekeskusta, joista yksi on Sisä-Suomen tanssin aluekeskus. Sen toiminta-alue on Pirkanmaan, Kanta- ja Päijät-Häme. Sisä-Suomen tanssin aluekeskus toimii tanssin kentän tuki- ja välittäjäorganisaationa sekä toimeentulomahdollisuuksien monipuolistajana. Lisäksi se toimii tiedotus- ja osaamiskeskuksena, asiantuntijana ja aluekehittäjänä. Pirkanmaalla toiminnan keskus on Tampereella ensi vuonna 5-vuotisjuhliaan viettävä Liikelaituri. Aluekeskuksen toiminnasta vastaa kokopäiväisesti palkattu toiminnanjohtaja Piia Kulin.

Lisää tilaa ja rohkeutta

Kohderyhmä: lokakuun Kiertoliikkeen lastin purkajat, tapahtuman väliin jättäneet, taiteilijat

Muistutus: liiat odotukset ovat haitaksi. Kiertoliike ei ole aiemmin eikä tänäkään vuonna ratkaissut alan taloudellista ahdistusta – eikä se ole tapahtuman tarkoituskaan. Mutta ei hätää, Taiken kohdeapurahahaku jatkuu vielä marraskuun puoliväliin.

Tämän syksyn Kiertoliikkeessä oli parasta taide ja ihmisten vuoropuhelu. Asioiden näkeminen ja erilaisten tulkintojen kuuleminen avaavat ajattelua uusille urille. Maailma ei edelleenkään pyöri oman napani ympärillä: toisinaan aikaa voisi käyttää myös itselleni vieraampien teemojen käsittelyyn ja kuin taikasauvasta myös henkilökohtaiset kipupisteet järjestyvät hallittaviin mittasuhteisiin.

Näin Kiertoliikkeessä upeita alustuksia. Englantilainen taiteilija Scottee haastoi yleisöä pohtimaan millaisista lähtökohdista ja millaisilla arvoilla kukin tekee työtään. Puheenvuoro keskittyi taiteen oleellisimpiin kysymyksiin: mitä väliä on sillä mitä teen, millaisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin pyrin. Valitettavasti nykyään niin trendikäs vallalla olevan rakenteen hyväksyminen, kommentoimatta jättäminen, on yhtä lailla yhteiskunnallinen päätös. Taiteessakin on absurdia väittää toimivansa ”politiikan ulkopuolella”, ikään kuin yhteiskunnallisesti neutraalisti, epäpoliittisesti. Hiljeneminen on hyväksynnän merkki yhä edelleen. ”Neutraalius” on yhtä kuin nykyisen linjan tukeminen. Yhteiskunnallisuuteen palataan tarkemmin ensi vuoden toukokuun Kiertoliikkeessä. Siitä siis myöhemmin lisää.

Esitykset, taiteen kokeminen, ovat itselleni myös oleellinen osa Kiertoliikettä. Ne kiinnostavat silloinkin, kun keskustelut alkavat puuduttaa. Maija Hirvasen luentoesitys rakkaudesta oli kiinnostava, herättävä, upea. Tapahtuman jälkeen jatkoin Titanic-galleriaan katsomaan muutamaa kypsemmän polven tekijän performanssia. Assosiatiivista tähtisadetta. Suhteessa keskusteluun koen esityksessä kiinnostavaksi katsojalle tahallisesti jätetyt aukot. Esitys ei pyri selittämään itseään uuvuksiin nojaamalla argumentoituihin mielipiteisiin ja koherentteihin syy-suraussuhteiden tulkintoihin. Esitys kertoo omin ehdoin, vain sen mitä on koettu merkitykselliseksi sanoa. Nautin minimalismista. Vain oleellinen on tärkeää. Esitys muotona luottaa katsojaan: on ihan ok tulkita tai jättää tulkitsematta, on ok olla eri mieltä tulkinnoista. Toisin kuin keskustelulla taideteoksella ei ole pyrkimystä varmistaa, että tapahtumassa päästään tulkinnalliseen koherenssiin. Syntyy tilaa. Taiteen tulkitsijalle jättämät aukot antavat ajattelulle sijaa. Kiertoliikkeen lauantain ohjelman jälkeen koin tarvitsevani tilaa ja löysin sen esityksistä.

Taiteilijan pitää uskaltaa. Irrotella, piilottaa, kirjoittaa yhä hullumpia hakemuksia, toteuttaa yhä järjettömämpiä ideoita, kyseenalaistaa vielä voimakkaammin, jättää sanomatta, perustella lähtökohdat vielä selvemmin. Arvokkainta on tehdä aukkoja – tilaa, jota täyttäessään katoja löytää onnistumisen kokemuksia ja janoamaansa vapautta.

Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.

Kuinka pitkälle intohimolla voi ratsastaa?

Varoitus: syksy on masentelun aikaa.

Kohderyhmä: taiteen rahoittavat tahot ja kanssa(taiteilija)masentelijat.

Tanssitaiteen työllisyystilanteesta kysyttäessä olen tänä syksynä esitellyt alaani: ”Kyllä, tanssitaiteessa on paljon töitä tarjolla, mutta ei siellä rahaa ole.” Luin viimeisimmän Liitos-lehden (Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n jäsenlehti) Kirsi Törmin kolumnia nyökkäillen. Teksti avasi alan rahoitustilanteen epäkohtia keski-ikää lähestyvän taiteilijan näkökulmasta. Tiivistetysti Törmin mukaan taidetta tehdään jatkuvasti liian pienellä korvauksella eikä tilanne parane iän ja kokemuksen myötä. Lukiessani eniten surin sitä, että vuosia hyrrässä mukana olleille taiteilijoille näkymät ovat samat kuin minullekin. Vielä muutama vuosi aiemmin olin naiivimpi, ajattelin, että kyllä se siitä.

Lukeudun alle 35-vuotiaana vielä nuoriin taitelijoihin. Jo tässä vaiheessa olen nähnyt kollegoilla psyykkisiä sairauksia, köyhyyttä, päihderiippuvuutta, jopa syrjäytymisen rajalla sinnittelyä. Näissähän ei olisi mitään ongelmaa, jos taiteilijat olisivat itse tyytyväisiä tilanteeseensa. Kysyttäessä harva valittaa; harvalla on kuitenkaan vaihtoehtoja joista valita. Taiteilijoiden joukkoon valikoituu muita aloja todennäköisemmin psyykkisesti herkempiä. Tanssi on erityinen ala myös taiteiden sisällä. Tämänkin tekstin lukijoista moni on nykyinen tai entinen perfektionisti, syömishäiriöinen, masennukseen taipuvainen. Freelance-taidekentän rahoituksesta puhuttaessa keskustelua hallitsee toivottomuus ja näköalattomuus. Ne kuristavat uskon tulevaisuuteen ja tappavat halun jatkaa työssä. Taiteen tekemistä alkaa hallita välinpitämättömyys. Mikä on taiteilija, joka ei jaksa unelmoida? Mitä silloin on taiteilijuudesta jäljellä?

Tämänhetkisen tilanteen puitteet eivät ole millään tavalla stabiilia ja tervettä elämää tukevat. Pätkätyöt, tulottomuus, aikataululliset päällekkäisyydet, pirstaleisuus eri tehtävien välillä, palkattomat työt, naurettavalla korvauksella tehtävät työt... Työssä uupuminen johtaa masennukseen. Taiteilijan työnkuva ei ainakaan suojaa psyykkisiltä häiriöiltä.

Enemmän kuin VOS-uudistusta odotan ensi vuoden apurahapäätöksiä. Tuloja on saatava nyt. Sillä ei valitettavasti ole lämmittävää vaikutusta, että valtionosuusjärjestelmän uudistuksen myötä freelance-taiteilijoille on mahdollisesti enemmän rahoitusta tarjolla. Jokaisen tilanteeseensa uupuvan taiteilijan myötä menetämme käyttämättömäksi jäävää potentiaalia. Taiteilija kykenisi tekemään vaikka mitä, mutta hän ei ole se, joka osaa perustella ideansa niukkoja summia jakaville rahoittaville tahoille. Taiteilijan aika kuluu tällä hetkellä hukkaan apurahahakemuksia täytellen ja rahoitusta odotellen, mikä laskee motivaatiota pitkäjänteiseen alalla työskentelyyn. Olen Törmin kanssa samaa mieltä siitä, että tilanne vaatii rajuja korjausliikkeitä, jotta se olisi edes siedettävä.

Alallamme on parasta se, että jokainen tänne päätynyt on alun perin intohimoinen tanssija ja/tai taiteilija. Tanssijalla viittaan enemmän teknisestä ja liikkuvasta puolesta nauttiviin ja taiteilijalla omien visioiden toteuttamiseen tykästyneisiin. Odotan Turun Kiertoliikkeen tuomia ahaa-elämyksiä pysymättömien rakenteiden tarjoamasta vapaudesta taiteilijan näkökulmasta. Toivon, että minulta on jäänyt jotakin oleellista ymmärtämättä tilanteen suhteen. Toivon, että keksin vielä, miten tämä pätkätyöllisyys muutaman tuhannen euron vuosituloilla on kivaa, motivoivaa, luovaa ja juuri sitä mitä elämältäni haluan.

Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.

Tanssiteoksen katsomisesta

Kohderyhmä: uudet ja kokeneemmat tanssitaiteen katsojat

Tanssitaidetta on tulkittava sen omilla ehdoillaan, ei teatterin, kirjallisuuden, musiikin tai minkään muun taidemuodon ehdoilla. Kun tämän hyväksyy, tanssiesitys alkaa elää muissa taidelajeissa vähemmälle huomiolle jäävistä piirteistä.

Tanssin tulkinta kumpuaa esiintyvien kehojen ilmaisusta. Kehollisuus on tanssin media samalla tavalla kuin sanat kirjallisuuden väline. Esiintyvän kehon liikkeet, eleet, ilmeet ja asennot ovat keskeisessä osassa teoksen luonteen ja tulkinnan näkökulmasta.

Tanssiteoksesta saattaa puuttua kerronnan ja esittämisen lineaarisuus. Tämä voi näyttäytyä hankalana asiana alkuun: olemme niin tottuneita tarinankerronnan juonenkulkuun, että poikkeavat ilmaisumuodot luovat haasteita. Monesti tanssiteos vertautuu helpommin runoon kuin romaaniin. Tanssiteosta voi myös ajatella ikään kuin pelinä (mielessäni on Super Mario), jossa jokaisen kentän maailma on omanlaisensa ja tason vaihtuessa siirrytään toisenlaiseen todellisuuteen, kuten usein tanssiteoksen osien välillä. Fragmentaarisuus, musiikkivideomainen lähestymistapa on ajautunut myös tanssitaiteeseen.

Tanssiteos nojaa assosiatiivisuuteen. Mitä ikinä yhdistänkään katsomani teoksen elementteihin on yhtä oikein kuin mitä tekijät ovat ajatelleet tuotoksensa viestivän. Katsoja ei ole väärässä. Tämä on minusta helpotus. Katsoja on vapaa muodostamaan tulkintojaan riippumatta tekijöiden lähtökohdista.

Taideteokset viittaavat itsensä ulkopuolelle. Valittu estetiikka, kehon ilmaisutapa, tanssitekniikka, muu visuaalisuus, teksti ja ääni viestivät katsojalle jostakin ja ovat yhdistettävissä moniin katsojan kokemiin ja tietämiin ilmiöihin ja asioihin. Tanssiteos pyytää katsojalta luovuutta intertekstuaalisissa tulkinnoissa. Saa assosioida niin paljon kuin huvittaa. Toisaalta viitteitä saattaa olla ripoteltuna paljon päällekkäin eikä kaikkea ehdi huomata. Voi myös jättää tulkitsematta ja seurata vain.

Tanssiteoksen haasteena on katsojan odotusten täyttäminen. Katsojalla on ennakkokäsitys, mitä teoksessa tulee olemaan. Vähimmillään katsoja tietää menevänsä katsomaan ’jotain epämääräistä’, selkeimmillään katsoja on seurannut kyseistä taiteilijaa jo jonkin aikaa ja nähnyt ennakkomateriaalia uudesta teoksesta. Jos katsojana odotan näkeväni jotakin tiettyä ja näenkin aivan muuta, jotain mitä en osaa arvostaa, petyn. Odotuksista on hankala päästä eroon, pettymisen voi oppia antamaan itselleen anteeksi. Jos en tykkää teoksesta, sillä ei ole kellekään muulle merkitystä kuin itselleni. En myöskään tykkää kaikista kirjoista, se on aivan ok.

Esittävän teoksen voima ja mielenkiinto on siinä, että se pysähtyy tarkastelemaan jotakin asiaa nostamalla sen hetkeksi rinnakkaistodellisuuteen. Se mitä tapahtuu näyttämöllä, ei ole välttämätöntä arjessa. Esitys on katsojan ja esiintyjän välinen sopimus, peli, jossa pysähdytään tuokioksi yhteisen asian äärelle tarkkaillen ja assosioiden.

Työkalupakki tanssin katsojalle

Aika: Kuinka esiintyjät käyttävät aikaa? Onko toiminta rauhallista, kiirehtivää, hidastuvaa, nopeutuvaa, pysähtynyttä, toistavaa?

Fokus: Keskittyvätkö esiintyjät itseensä, toisiin esiintyjiin, yleisöön, kaukaisuuteen?

Kehot: Mitä kehojen asentoja, eleitä, ilmeitä näkyy?

Liike: Mitä liikkeitä ja liikelaatuja näkyy, mitkä kehon osat liikkuvat?

Teksti: Mitä tekstiä on valittu? Mikä on tekstin näkökulma, lähestymistapa? Kuka on tekstin kertoja tai subjekti?

Tila: Kuinka esiintyjät käyttävät näyttämötilaa (esim. pysyy paikallaan, liikkuu vimmatusti ympäri näyttämöä, tulee näyttämöltä katsomoon)? Kuinka tila esiintyjien välillä rakentuu (ovatko kaukana, lähellä, koskevatko toisiaan)? Millä tavalla esiintyjän keho suuntautuu tilaan, pyrkiikö kauas vai pysytteleekö lähellä?

Valo: kuinka valo näyttää/peittää tilaa, mahdollisia lavasteita, esiintyjiä? Kuinka valo rajaa esiintyjää ja tilaa?

Visualisointi: Millainen tila on, mitä tilassa on? Onko esitykseen liittyviä objekteja? Millainen puvustus on valittu?

Ääni: Millaisia ääniä kuuluu nauhalta, esiintyjien tuottamana, tilasta, katsomosta, tilan ulkopuolelta?

-> mitä nämä asiat viestivät kukin erikseen ja suhteessa toisiinsa

-> mihin nämä asiat viittaavat kukin erikseen ja toisaalta yhdessä

-> mitä nämä asiat kommentoivat, millaisista lähtökohdista

Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.

Taide kävi kylässä

4 ASIAKASTA!!! Peltolammi, kaikki meni loistavasti. Ihana, innostunut hoitaja irroitettu tähän koko päiväksi. Kiirettä piti klo 10-14 koko ajan asiakkaita, ei wc tai kahvipausseja, mutta hyvin jaksettiin. Nyt vaan hieman tupakanhajuisia…Aikataulu piti loistavasti, ohjaus ja yhteistyö sujui hienosti. Asiakkaat vastaanottavaisia ja ilahtuneita. Oli kyllä huippua vihdoin päästä “tositoimiin”.

Tämän kirjoitimme yhdessä työparini, sellisti Elina Honkosen kanssa Taide kylässä -tiimimme päiväkirjaan 16.1 2017. Näin käynnistyi Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen ja Tampereen kaupungin yhteinen hanke kahden kuukauden suunnittelujakson jälkeen. Hankkeen tavoitteena oli vähentää ikäihmisten mahdollista yksinäisyyttä tanssin ja musiikin avulla. Se toteutettiin Tampereella Multisillan ja Peltolammin alueella yhdessä Etelä-Kaakon kotihoitoyksikön kanssa. Taide kylässä -tiimissä työskentelivät tiiviissä yhteistyössä taiteilijaparin lisäksi koordinaattori Tuula Linnusmäki ja alueen kotihoidon työntekijät, joista kyläilytoimintaan nimettiin neljä hoitajaa.

Saimme tutustua mahtavaan joukkoon ikäihmisiä, joiden elämänkokemuksista ja muistoista meille tarjoutui aikaikkunoita ihailla ja ihmetellä heidän elämänpolkujaan. Heidän ammattiensa kirjosta löytyi muun muassa: koneenhoitaja, R-kioskin myyjä, meijerityöntekijä, ruokatavarakaupan myyjä, veturinkuljettaja, kähertäjä, postin työntekijä, maataloustyöntekijä, kirjakaupan myyjä, paperilangan kehrääjä, napinvalmistaja ja pumpulitehtaan työntekijä.

Suurin osa heistä oli jossain kohden elämäänsä muuttanut perheineen asumaan uuteen lähiöön Peltolammille tai Multisiltaan, kuka pienempään kuka isompaan asuntoon. Lapset muuttivat aikanaan toisaalle ja tuli eläkkeelle siirtymisen aika. Puolison kuoleman jälkeen he jäivät asumaan yksin. Kodista lähteminen tuli monille vaikeaksi erilaisista syistä, eikä kohta enää ollut voimia, rohkeutta eikä usein haluakaan astua kotioven kynnyksen yli.

Masentunut, turvaton ja yksinäinen olo, etenkin kaatumisen jälkeen. Pelkää kaatumista, miettii palvelutaloon muuttamista. Kokee, että on ”pudonnut kelkasta”: nettimaailma.

Nyt vanha ja väsynyt, sormet silti syyhyää, olisi kiva jotain tehdä vielä. Ei käy kaupassa. Muuttanut Peltolammelle silloin, kun ne on rakennettu. Sohvalla istuu ja katselee tv.

Tutustuimme myös kotihoidon työhön, mikä herätti kunnioitusta, hämmästystä, ihailua ja kiukkua. Mahtava naisten joukko kulki valtavalla kiireellä avainnippujensa kanssa kodista kotiin huolehtien ikäihmisten lääkkeistä, ruokailuista, hygieniasta jne. Heille lankesi myös tehtävä houkutella ikäihmiset kiinnostumaan meidän kyläilyistämme niin, että saimme luvan soittaa ovikelloa. Hyvin he sen tekivätkin. Kaikki eivät halunneet kyläilyjä, suurin osa halusi. Joillekin riitti ensimmäinen kerta, jotkut arastelivat ensivierailua ja odottivat itselleen sopivaa kyläilypäivää.

Hoitaja kertoi, että eilisen Peipontuvan yksi asiakas kehui yhdelle kotihoidon hankalimmalle asiakkaalle, että ota ihmeessä vastaan nämä vieraat, sellisti ja tanssija. Siellä oli mukavaa, tykkäsin ja he tulevat jopa kotiin. Tämä asiakas sanoi: “Kuka nyt sellaisia kotiinsa haluaisi!!

Kohtaaminen

Neljä ihmistä kokoontui kiireisen saapumisen jälkeen istumaan rinkiin kuka ketäkin vastapäätä. Kolme ihmistä kohdattavana ja jokaisella oma roolinsa: ikäihminen, hoitaja ja taiteilija. Tässä tapahtui se kuuluisa, paljon puhuttu kohtaaminen. Tai pitäisi tapahtua.

 Olin monta vuotta sitten tanssittamassa erään poliklinikan henkilökuntaa, jonka esimies antoi minulle tiukan neuvon: ”Älä sitten vaan puhu mistään kohtaamisesta, mieluummin ihan jostain muusta.”

Kyetä luomaan ilmapiiri, jossa voi olla oma itsensä eikä tarvitse suorittaa tai osata mitään. Voi vaan olla ja hengittää yhdessä. Katsoa silmiin. Liikkeen kautta voi oppia kuuntelemaan omaa kehoaan ja toisia ihmisiä. Osata pysähtyä, keskittyä, kuunnella ja katsoa. Osata olla hiljaa, osata puhua oikeassa kohden, osata koskettaa. Usein se onnistui, joskus ei. Aina ei vaan pystynyt. Neljännellä päivän kyläilykerralla se oli kaikista vaikeinta. Kyllä olisi pitänyt pystyä silloinkin.

Tanssi

Ei aluksi muistanut, että tämä kyläily on nyt. Hoitajan houkuttelulla nousee sängystä. Kehtolaulussa kuunneltiin hengitystä ja pientä liikettä. Pilvikädet. Joutsen: kuva. Paritanssi, Marjo ohjaa, ikäihminen istuu sohvalla. Hän nautti selvästi, oli iloinen.

Työni tanssin parissa on yhteisötanssilähtöistä. Siinä uskotaan jokaisen kykyyn tanssia. Fyysiset tai sosiaaliset rajoitukset eivät ole esteenä. Tanssi nähdään taiteena, ei terapiana. ”Jos osaat hengittää, osaat tanssia”.

Siis me hengitimme. Ainakin kohtaamisten ihan alussa. Hengitys, musiikki, mielikuva tai oma ajatus siivitti liikettä silmät kiinni tai auki. Oma turvallinen koti ympäristönä antoi mahdollisuuden kuunnella oman liikkeen suuntaa ja tuntua. Aivojen peilisolut olivat mukana pyytämättä. Ne tutkivat mikä toisessa liikkuu ja miten. Ne selvittävät liikkeen yksityiskohtaiset piirteet, kuten sen, kuinka korkealle pilvikäsi nousee. Kun näimme kosketuksen, peilisolut käynnistyivät. Kuka istui vastapäätä, kuka vieressä, kenen liikkeen näin, kuka kosketti – kaikella oli merkitystä. Hoitajakin tanssi. Tila, toiset, musiikki ja kosketuksemme solmiutuivat parhaimmillaan yhteen. Olimme hetken yhtä.

Olihan ne hienoja hetkiä. Saimme kuulla jännittäviä ja koskettavia tarinoita. Saimme naurua ja itkua, väsymystä ja intoa, alakuloisuutta ja aurinkoa, ylenpalttista positiivisuutta ja mahdotonta itsensä vähättelyä, laulua ja soittoa, tanssia ja liikettä, silkinpehmeiden käsien kosketusta ja papiljottikiharoiden avautumista.

Oli kyllä rankkojakin hetkiä. Tiedän ja ymmärrän elämästä näiden kohtaamisten myötä enemmän. Kiitos paljon!


Marjo Hämäläinen
yhteisötanssitaiteilija

Kursiivilla kirjoitetut osat ovat otteita Taide kylässä -tiimin päiväkirjasta.

Feminismi ja kuviokellunta

Kohderyhmä: feministisistä teksteistä kiinnostuneille

Juhannusseurueessani tuli puheeksi manspreading – kaikille läsnä olleille termi ei ollut viimeaikaisesta medianäkyvyydestä huolimatta tuttu. Manspreading viittaa miesten (yleistettynä, joo, ei pitäisi) tapaan levitellä istuessaan reisiään penkin rajaaman tilan ulkopuolelle. Näen termin allegorisena: fyysisen tilan valtaamisen lisäksi on myös henkistä tilan viemistä (esim. mansplaining viittaa juuri tähän). Yksinkertaistettuna kyse on vallankäytöstä: tilan antamisesta ja ottamisesta sen kaikissa muodoissa. Katse ei ole tässä kohdistettu niinkään yksittäisten henkilöiden tapaan olla, vaan yhteiskunnallisesti rakentuneisiin toiminnallisiin normeihin, joita opimme käyttämään enemmän tai vähemmän. Jos itse termi ärsyttää, suosittelen kääntämään asian ympäri: esimerkiksi naistaiteilija ja naisministeri –sanoihin törmää edelleen tämän tästä.

Satubaletin oppilaat levittävät kädet sivuille, pyörähtävät ympäri ja tarkistavat, etteivät törmää toisiin. Vähän vanhemmat tanssijat on opetettu poistumaan diagonaalin hyppysarjojen jälkeen perässä tulevien alta. Teinit hallitsevat kevätjuhlaesityksissä jo monimutkaisten muodostelmien läpi kulkemisen. Tanssitunnilla harjoitellaan tilan hahmottamista ja käyttöä joka hetkellä muiden asioiden lomassa. Harva useamman tanssijan koreografia onnistuu, jos esiintyjät eivät osaa toimia ryhmänä. Toisten tilan huomioiminen, toisille tilan antaminen ja oman tilan ottaminen liittyvät koreografiassa yhteisen edun tavoitteluun – koherentin teoksen esittämiseen.

Aikamme yksilökeskeinen suorituskulttuuri ei sen sijaan tue tilan hahmottamiseen kasvamista. Toimimalla pääasiassa omaa etuaan ajatellen on tuurilla mahdollista saavuttaa parempi (lue taloudellisesti turvatumpi) henkilökohtainen elämä. Amerikkalainen unelma on globaali ilmiö.

Ympyrä sulkeutuu manspreadingiin. Henkilöt, jotka eivät osaa tarkkailla toisten tilan käyttöä sortuvat herkimmin tilan valtaamiseen vieden sitä muilta. Tätä taitoa edistää individualistinen ja suorituskeskeinen harrastus- ja työkulttuuri. Minä-kuplasta tulisi osata laskeutua me-tasolle. Me ei tässä ole ’mää ja jätkät’ vaan kaikki muutkin yhteiskunnan vähemmistöihin kuuluvat henkilöt. Tätä muutosta odotellessa suosittelen kiinnittämään katsetta toiminnan rakenteisiin: kuka toimii (esim. mies istuu bussissa), kenen puolesta toimii (vain itsensä), kenen intressejä toiminta ajaa (vain omiaan), kuinka toiminta ottaa vähemmistöt huomioon (heikosti)? Uskon että, jos olisimme yhteisönä näistä asioista tietoisempia, kykenisimme yksilötasollakin välttämään toisten varpaiden tallomista ja tekisimme mahdollisesti enemmän yhteistä etua ajavia päätöksiä.

Epävirallinen tutkimusehdotus: kävele kadulla ensin niin, että väistät kaikki vastaantulijat, ja sen jälkeen niin, ettet väistä ketään. Tarkastele, kuka reagoi ja millä tavalla, onko tulos mahdollisesti sukupuoleen, ikään tai ulkoasuun sidottu? Ota huomioon oma sukupuolesi, ikäsi ja ulkomuotosi vastaantulijoiden reaktioiden tulkinnassa. Huom. tehtävän toinen osa vaatii merkittävää fyysistä rohkeutta. Oman kokeiluni tulos oli linjassa ennakko-oletusteni kanssa.

#feminismi #tilankäyttö #tanssitaide #kehollisuus #tasa-arvo #maailmaeiolevalmis #lisääfeminismiä

Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.

Tanssiteos kulttuurikerrostumien kaanonissa

Tämän tekstin kohderyhmä: analyyttiset tanssitosikot

On yleisesti hyväksyttyä, että kirjallinen tuotos – tieteellinen artikkeli, blogikirjoitus, essee, romaani – heijastaa tekijänsä ja aikansa maailmankuvaa ja kulttuurista taustaa. Sama ulottuu esittävään taiteeseen. Petipan Joutsenlampi, viimeisimmät tulkinnat Kevätuhrista ja yhtä lailla oma koreografiani kuukauden takaa vilisevät viitteitä tekijöidensä maailmankuviin ja ovat sidottuja aikansa tapaan nähdä kulttuurin kehitys ja historia.

Puhun kulttuurikerroksista, tällä viittaan taiteen ja ajattelun tapaan toistaa tiettyjä teemoja ja tiettyä kuvastoa. Nostan esimerkiksi hahmon hysteerisestä naisesta: Euripideen Medeia, Tolstoin Anna Karenina, Sigmund Freud kirjallisen tuotannon naiskäsitys, Giselle, Kevätuhri… Teema on elänyt taiteellisissa tulkinnoissa yli parituhatta vuotta. Kun seuraavan kerran näen hysteerisen naishahmon näyttämöllä, se ei ole minulle pelkkä hysteeristä naista kehollistava esiintyjä, vaan yhtä aikaa viite kaikkeen aiemmin kirjoitettuun, esitettyyn ja tanssittuun.

Viimeisimmässä teoksessani näyttämön keskipisteessä oli naishahmo ja häntä kuvasi (ja katsoi kameran läpi) mieshenkilö. En voinut välttyä viittaamasta voyerismin kerroksiin. En kuitenkaan sopinut yhteistyöstä tätä asiaa ajatellen: merkityksellistä videotaiteilijan näkemys ja vahvuus taiteilijana, sukupuoli oli itselleni toissijainen. En koe myöskään naiseuttani keskeisenä taiteilijuuttani määrittävänä tekijänä. En kuitenkaan ole sukupuoleton henkilö (neutraalisti mieheksi luettava hahmo), jo näyttämölle astumisen voi siis omalla kohdallani tulkita feministiseksi teoksi. En voi kieltää aiemmin sanottua ja esitettyä, en voi tuottaa taideteostani kulttuuriseen tyhjiöön tai aloittaa kulttuurin kirjoittamisen puhtaalta pöydältä. Joudun, halusin sitä tai en, kommentoimaan aiemmin tehtyä ja kirjoitettua. Jos jätän lähtökohtani näyttämättä, toimintani näyttämöllä kertoo ne puolestani tai ilmiantaa, etten ole viitsinyt ajatella taideteokseni asettumista suhteessa kulttuurin kerrostumiin.

Tanssin erityisyys taiteen ja ajattelun kaanonissa on siinä, että koreografian keinoin pureudutaan kehollisen olemuksen käsityksiin: millainen kehollisuus on milloinkin normaalia, sallittua, poikkeavaa tai marginaalista. Parhaimmillaan kehokäsityksiä voi muuttaa ja kirjoittaa uusiksi. Jos siis toistan seuraavassa koreografisessa tuotoksessani esimerkiksi aiemmin mainittua hysteerisen naisen kuvaa ja teen sen aiemmat tulkinnat huomioon ottaen, keksin aiheeseen kehollisesta näkökulmasta harvemmin esitetyn tulkinnan (vaikkapa normalisoiden pakkomielteisyyden tai tärinän kaltaista liikkeellisyyttä koreografiassa), lisään kulttuurisedimentteihin uuden säikeen. Kun tiettyä teemaa on toistettu riittävän pitkään, siitä tulee hyväksyttävä, jopa uusi normaali. Toistaiseksi vielä naistaiteilijankin normaaliin on matkaa. Onneksi Suomessakin on kuitenkin taiteilijoita, jotka arjessaan toteuttavat uusia normaalin käsityksiä.

Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.

TAIDE KYLÄSSÄ - KOORDINAATTORI KOHTAA JA KOHTAUTTAA

Tampereella 17.5.2017 

Kuten aiemmissa blogiteksteissaä on kerrottu TAIDE KYLÄSSÄ on Tampereen kaupungin ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen yhteinen ikäihmisille suunnattu hanke, joka alkoi viime vuoden lopulla ja kestää kesäkuun 201 7 loppuun. Aluekeskuksesta hankkeessa työskentelee tiiviissä yhteistyössä kotihoidon henkilökunnan kanssa yhteisötanssitaiteilija Marjo Hämäläinen, sellisti Elina Honkonen ja minä koordinaattorina.

Hankkeessa on kolme vaihetta koti, kotikylä ja kyläkeskus. Kotivaiheessa taiteilijat tekevät kyläilyjä kotipalvelun asiakkaiden koteihin yhdessä hoitajien kanssa. Tämä vaihe kestää toukokuun loppuun. Koordinaattorina tehtäviini kuuluu erityisesti kotikylä ja kyläkeskus vaiheet (yhdessä taiteilijoiden kanssa), joissa pyrin löytämään asiakkaille ystävä/tukiverkostoja kotiin ja myös kodista ulos mm. alueen korttelikerhoihin. Tehtäväni on liittynyt ja liittyy niiden palvelujen kartoittamiseen, jotka asiakkaiden toiveita ja tarpeita parhaiten palvelee.

Olen yllättynyt postiivisesti siitä, kuinka paljon ikäihmisille on tarjolla mm. ilmaisia palveluja, joita useat yhdistykset ja vapaaehtoisjärjestöt tuottavat. Haasteena on siis kohtauttaminen.

Hankkeen alussa ajattelin, että se tieto minkä varassa asiakkaita ja palveluita kohtautan saan kotihoidolta ja kotikäyntejä tekeviltä taiteilijoilta Marjolta ja Elinalta. Työn edetessä olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että myös minun työni koordinaattorina edellyttää asiakkaiden luona vierailuja ja kohtaamisia.

Jokainen asiakas on yksilö, jokaisella on oma historiansa ja omat kiinnostuksen kohteensa, siksi tarvitsen työssäni elävää kohtaamista. Se antaa mahdollisuuden ymmärtää yksilöllisesti mikä palvelu kenellekkin voisi olla avuksi. Näin myös asiakas tulee kuulluksi ja nähdyksi. 

Hankkeen yksi keskeinen tavoite on se, että hankkeen kautta saadut hyvät kokemukset niin taiteilijoiden ja hoitajien tekemien kotikäyntien, kuin minun polutuksen suhteen voisivat jatkua jollain tapaa myös hankkeen jälkeen. Minusta olisi hyvä, jos löytäisimme kotipalvelun henkilökunnan kanssa edes pieniä uusia konkreettisia avauksia millä työtä voisi jatkaa. 


Näin lyhyesti! 

Hankkeesta tehdään loppuraportti, joka valmistuu kesäkuun lopussa. Raportissa laajemmin ja yksityiskohtaisemmin työmme vaiheista ja huomioista tulevaisuuden työtä varten. 



Hyvää kesän alkua! 

Taide kylässä -hanke koordinaattori Tuula Linnusmäki 

HELYN MATKA: KOTI ­ - KOTIKYLÄ ­ -KYLÄKESKUS


KOTIVAIHE ALKAA. 

Tiimi valmiina työhön: Elina, hoitajat Saara, Soile, Raili sekä Marjo ja Tuula. 

Ja matkaan lähtee nyt pari tää, taiteilijat Marjo ja Elina.

Kotivierailulla Helyn luona hoitaja Saara ja Elina.

KOTIKYLÄVAIHE. 

Tein Helyn luokse kaksi kotivierailua.

Sovin Helyn toiveesta diakoni Mariannen vierailusta Helyn luokse.

KYLÄKESKUSVAIHEEN VALMISTELUA. 

Sovimme Helyn kanssa, että osallistumme PELTSUN KEVÄT -tapahtumaan Korttelikerho Peipontuvalla. 

Jotta meno Peltsun kevättapahtumaan on mahdollista, tarvitaan Helylle kulkupeli. Siispä Hoitaja Railin kanssa haetaan Helylle pyörätuoli Hatanpäältä. 


KYLÄKESKUSVAIHE ALKAA. 

Hely ja muut osallistujat jalalla ja tuolilla koreasti Marjon ja Elinan Peltsun kevään taidehetkessä.

Tervehdys ystäville! 

Hely totesi: "kympin arvoinen retki. 

Kuusi vuotta, kun olen viimeksi käynyt 

Peipontuvalla. Oli mukava tavata vanhoja 

tuttuja." Ja nyt kohti kotia.

         

Hely, voimanainen!
Kohti uusia polkuja. 

Kulttuuri ja taide uudessa maakuntahallinnossa, mielipidekirjoituksia

AAMULEHTI, mielipidepalsta Tampere 23.4.2017

Kulttuuri ja taide uudessa maakuntahallinnossa

Kulttuuriin liittyvät kehittämistehtävät ja -vastuut on kirjattu uuden maakuntahallinnon tehtäväksi.

Pirkanmaan kulttuurin ja taiteen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että kulttuurinen näkökulma tulee olla mukana maakuntauudistuksen valmistelussa ja kulttuurin rooli tulisi määrittää vahvasti osaksi alueellista kehittämistä.

Kulttuurin kenttä ja sen tehtävät ovat laajat. Kulttuurilla ja taiteella on arvo sinällään, se on meidän sivistyksemme perusta ja identiteettimme rakentaja.

Yhtenä aluehallintouudistuksen pelkona saattaa olla, että kulttuuriin liittyvien asioiden valmistelu jää paitsioon uudistuksen suurten asiakokonaisuuksien viedessä päähuomion.

Aluehallintouudistuksessa tulee huolehtia siitä, että koko maa pidetään taiteellisesti asuttuna – myös Pirkanmaa. Vireä toimiva kulttuuri ja taide voi syntyä vain monimuotoisesta joukosta eri toimijoita ja rakenteita; instituutioita, yhdistyksiä, harrastajia, mutta myös ammattitaiteilijoita. Alueellisesti toiminta juurtuu silloin, kun kulttuuri- ja taidekentän toimijoille taataan riittävät toimintamahdollisuudet, niin talouden kuin tilojen suhteen. Joten maakuntabudjetissa on oltava varoja kulttuuritoimintaan.

Maakuntauudistuksen yhteydessä olisi syytä käydä laajempaakin kulttuuripoliittista keskustelua siitä, kenellä on valta päättää kulttuurin ja taiteen rahoituksesta. Tätä keskustelua ei ole kuitenkaan vielä käyty riittävästi. Olkoon tämä mielipidekirjoitus Pirkanmaalla avaus siihen.

Pirkanmaan Tanssin Keskus ry/Sisä-Suomen tanssin aluekeskus

Tuula Linnusmäki

Hallituksen puheenjohtaja

Piia Kulin

Toiminnanjohtaja

Vastine Paul Tiililän mielipidekirjoitukseen Kulttuuri ja viihde erikseen (AL 26.4.)

Sisä-Suomen tanssin aluekeskus 

Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen (AL 23.4.) kirjoitus koski tulevalle maakunnalle määrättyjä kulttuuriin liittyviä tehtäviä. Tuula Linnusmäki ja Piia Kulin halusivat kirjoituksellaan avata keskustelun taiteen ja kulttuurin merkityksestä maakuntauudistustyön yhteydessä. Toki kaikki keskustelu kulttuurista ja taiteesta on aina tervetullutta, kuten myös Tiililä toteaa.

Linnusmäki ja Kulin edustavat tanssin vapaan kentän ammattilaisia ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskusta. Aluekeskuksen tehtävänä on mahdollistaa taiteen tekeminen, näkeminen, kokeminen, kohtaaminen ja vuorovaikutus. Viime vuonna Sisä-Suomen tanssin aluekeskus hankki jokaista valtionavustuseuroa kohden 4,2 euroa muuta rahoitusta, työllisti 114 taiteilijaa, järjesti lähes 1 000 tilaisuutta ja saavutti yli 75 000 osallistujaa.

Kirjoittajat toivovat, että maakuntauudistustyön yhteydessä kulttuuri ja taide nähdään sivistyksen perustana ja identiteetin rakentajana. Sivistys on kansalaisena olemista, ihmisenä kehittymistä, avarakatseisuutta ja viisautta. Näitä ominaisuuksia toivomme myös tulevilta päättäjiltä.

Tuula Linnusmäki

Hallituksen puheenjohtaja

Piia Kulin

Toiminnanjohtaja

Pirkanmaan Tanssin Keskus ry

Koreografian tekemisen vaikeudesta

Koreografin tulisi joka projektin kohdalla kysyä itseltään, miksi teen teostani juuri näin? Miksi tähän muotoon? Miksi näillä keinoin? Jos vastaus on tottumus (koska tämä nyt tuntuu kivalta), tai halu livahtaa aidan matalimmasta kohdasta, kyse on ajattelun laiskuudesta.

Katsojalle ei näy pelkkä lopputulos, vaan myös koko prosessin aikana kuljettu matka. Prosessin vaiheet taas ilmenevät sekä esitettävän materiaalin sisäisissä suhteissa että esiintyjän suhtautumisessa esittämäänsä. Yksityiskohdat paljastavat.

Katsojatuomio: Olen nähnyt erinomaisia taideteoksia, jotka ovat syntyneet ilman mitään ’tausta-ajatusta’ – koreografien sanoja lainatakseni. Tekijä ei prosessia aloittaessaan ole ajatellut teokseensa mitään viestiä tai ideaa. Hän on tarkastellut tekemäänsä ja päätynyt sen kautta seuraaviin koreografisiin ratkaisuihin. Toisaalta olen nähnyt teoksia, joissa on ollut taustalla mielenkiintoisia lähtökohtia, mutta toteutuksessa ne on onnistuttu litistämään tylsimpään muotoon. Teoksen lähtökohdat, taustat tai ideat eivät olekaan keskeisimpiä. Ratkaisevana tekijänä on pikemmin paneutuminen työn tarkasteluun sen omilla ehdoilla. Yhden kehon jatkuvakestoista installaatiota ja kymmenen tanssijan yksinäytöksistä suuren näyttämön teosta ei rakenneta samoilla keinoin. Jokainen tila, samoin kuin jokainen tanssija, kysyy omanlaistaan lähestymistapaa toteuttaakseen teoksen parhaalla tavalla tarjolla olevista vaihtoehdoista. Prosessivaihetta elävää teosta on tuijoteltava useasta näkökulmasta suurennuslasin kautta. Avain tiettyyn tilanteeseen löytyy useimmiten samoista asioista, joita siinä jo on.

Koreografian suurin riski on vaipua puuduttavan ja ohikatsottavan tuotoksen kategoriaan. Muistathan edelleen ne teokset, joissa huomio kiinnittyi pääasiassa ajan kulkuun, katsojakokemuksesi oli itsetietoinen ja laskit toistokertoja? Joskus omassa asenteessa katsojana on parannettavan varaa, mutta monesti myös koreografin työskentelyyn työprosessin aikana olisi voinut edellä mainituissa tapauksissa kiinnittää enemmän huomiota: olivatko työskentelyn keinot ja menetelmät olleet teoksen kannalta sopivimmat.

Koreografin pahin virhe on sortua toteuttamaan omia ambitioitaan. Ne kiinnostavat korkeintaan kavereita. Kill your darlings. Harvassa teoksessa tuota hokemaa on hoettu riittävästi. Kunkin esityksen osan on oltava perusteltavissa suhteessa muuhun esitettyyn. Kunkin esiintyjän on ymmärrettävä, millä tavalla hän ilmentää suhtautumistaan esitettävään materiaaliin. Parhaassa tapauksessa koreografi ylittää omat maneerinsa. Paremmin yrittäminen on juuri tätä: vanhojen kuoppien kiertämistä ja edellisistä virheistä oppimista.

En ole maininnut mitään koreografian tekemisen kompositiosta, dramaturgiasta tai vaikka liikemateriaalin koostamisesta. Näihin on kuhunkin olemassa ylen määrin teorioita ja koulukuntia. Katsojan roolissa tarkastelen näitä kuitenkin vasta toissijaisesti. Olen enemmän kiinnostunut siitä kokonaisuudesta, jonka taideteos tarjoaa – esityksen katsomisesta sen määräämillä ehdoilla. Koreografisessa työskentelyssä ei siten ole kultaista ohjenuoraa ’näin onnistut’. Koreografin työ ei ole pelkästään taitoa. Se toinen osuus työstä on taidetta, tässä tapauksessa liike-elementtien suhteiden ja merkitysten hienosäätöä.

Ei kompastelu niin vakavaa ole. Taiteellisilla prosesseilla on aina tietyt olosuhteet, jotka määräävät lopputuloksen. Aika loppuu kesken, esiintyjä sairastuu, materiaali unohtuu, esiintymisasu vaihtuu… Katsoja katsoo keskeneräisyydenkin läpi. Koreografina on vain tunnistettava kohdat, joiden ajattelusta lintsasin. Ensi kerralla voin panostaa enemmän näihin ja lintsata muista asioista.



Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.