Varoitus: syksy on masentelun aikaa.
Kohderyhmä: taiteen rahoittavat tahot ja kanssa(taiteilija)masentelijat.
Tanssitaiteen työllisyystilanteesta kysyttäessä olen tänä syksynä esitellyt alaani: ”Kyllä, tanssitaiteessa on paljon töitä tarjolla, mutta ei siellä rahaa ole.” Luin viimeisimmän Liitos-lehden (Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n jäsenlehti) Kirsi Törmin kolumnia nyökkäillen. Teksti avasi alan rahoitustilanteen epäkohtia keski-ikää lähestyvän taiteilijan näkökulmasta. Tiivistetysti Törmin mukaan taidetta tehdään jatkuvasti liian pienellä korvauksella eikä tilanne parane iän ja kokemuksen myötä. Lukiessani eniten surin sitä, että vuosia hyrrässä mukana olleille taiteilijoille näkymät ovat samat kuin minullekin. Vielä muutama vuosi aiemmin olin naiivimpi, ajattelin, että kyllä se siitä.
Lukeudun alle 35-vuotiaana vielä nuoriin taitelijoihin. Jo tässä vaiheessa olen nähnyt kollegoilla psyykkisiä sairauksia, köyhyyttä, päihderiippuvuutta, jopa syrjäytymisen rajalla sinnittelyä. Näissähän ei olisi mitään ongelmaa, jos taiteilijat olisivat itse tyytyväisiä tilanteeseensa. Kysyttäessä harva valittaa; harvalla on kuitenkaan vaihtoehtoja joista valita. Taiteilijoiden joukkoon valikoituu muita aloja todennäköisemmin psyykkisesti herkempiä. Tanssi on erityinen ala myös taiteiden sisällä. Tämänkin tekstin lukijoista moni on nykyinen tai entinen perfektionisti, syömishäiriöinen, masennukseen taipuvainen. Freelance-taidekentän rahoituksesta puhuttaessa keskustelua hallitsee toivottomuus ja näköalattomuus. Ne kuristavat uskon tulevaisuuteen ja tappavat halun jatkaa työssä. Taiteen tekemistä alkaa hallita välinpitämättömyys. Mikä on taiteilija, joka ei jaksa unelmoida? Mitä silloin on taiteilijuudesta jäljellä?
Tämänhetkisen tilanteen puitteet eivät ole millään tavalla stabiilia ja tervettä elämää tukevat. Pätkätyöt, tulottomuus, aikataululliset päällekkäisyydet, pirstaleisuus eri tehtävien välillä, palkattomat työt, naurettavalla korvauksella tehtävät työt... Työssä uupuminen johtaa masennukseen. Taiteilijan työnkuva ei ainakaan suojaa psyykkisiltä häiriöiltä.
Enemmän kuin VOS-uudistusta odotan ensi vuoden apurahapäätöksiä. Tuloja on saatava nyt. Sillä ei valitettavasti ole lämmittävää vaikutusta, että valtionosuusjärjestelmän uudistuksen myötä freelance-taiteilijoille on mahdollisesti enemmän rahoitusta tarjolla. Jokaisen tilanteeseensa uupuvan taiteilijan myötä menetämme käyttämättömäksi jäävää potentiaalia. Taiteilija kykenisi tekemään vaikka mitä, mutta hän ei ole se, joka osaa perustella ideansa niukkoja summia jakaville rahoittaville tahoille. Taiteilijan aika kuluu tällä hetkellä hukkaan apurahahakemuksia täytellen ja rahoitusta odotellen, mikä laskee motivaatiota pitkäjänteiseen alalla työskentelyyn. Olen Törmin kanssa samaa mieltä siitä, että tilanne vaatii rajuja korjausliikkeitä, jotta se olisi edes siedettävä.
Alallamme on parasta se, että jokainen tänne päätynyt on alun perin intohimoinen tanssija ja/tai taiteilija. Tanssijalla viittaan enemmän teknisestä ja liikkuvasta puolesta nauttiviin ja taiteilijalla omien visioiden toteuttamiseen tykästyneisiin. Odotan Turun Kiertoliikkeen tuomia ahaa-elämyksiä pysymättömien rakenteiden tarjoamasta vapaudesta taiteilijan näkökulmasta. Toivon, että minulta on jäänyt jotakin oleellista ymmärtämättä tilanteen suhteen. Toivon, että keksin vielä, miten tämä pätkätyöllisyys muutaman tuhannen euron vuosituloilla on kivaa, motivoivaa, luovaa ja juuri sitä mitä elämältäni haluan.
Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti