Kohderyhmä: lokakuun Kiertoliikkeen lastin purkajat, tapahtuman väliin jättäneet, taiteilijat
Muistutus: liiat odotukset ovat haitaksi. Kiertoliike ei ole aiemmin eikä tänäkään vuonna ratkaissut alan taloudellista ahdistusta – eikä se ole tapahtuman tarkoituskaan. Mutta ei hätää, Taiken kohdeapurahahaku jatkuu vielä marraskuun puoliväliin.
Tämän syksyn Kiertoliikkeessä oli parasta taide ja ihmisten vuoropuhelu. Asioiden näkeminen ja erilaisten tulkintojen kuuleminen avaavat ajattelua uusille urille. Maailma ei edelleenkään pyöri oman napani ympärillä: toisinaan aikaa voisi käyttää myös itselleni vieraampien teemojen käsittelyyn ja kuin taikasauvasta myös henkilökohtaiset kipupisteet järjestyvät hallittaviin mittasuhteisiin.
Näin Kiertoliikkeessä upeita alustuksia. Englantilainen taiteilija Scottee haastoi yleisöä pohtimaan millaisista lähtökohdista ja millaisilla arvoilla kukin tekee työtään. Puheenvuoro keskittyi taiteen oleellisimpiin kysymyksiin: mitä väliä on sillä mitä teen, millaisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin pyrin. Valitettavasti nykyään niin trendikäs vallalla olevan rakenteen hyväksyminen, kommentoimatta jättäminen, on yhtä lailla yhteiskunnallinen päätös. Taiteessakin on absurdia väittää toimivansa ”politiikan ulkopuolella”, ikään kuin yhteiskunnallisesti neutraalisti, epäpoliittisesti. Hiljeneminen on hyväksynnän merkki yhä edelleen. ”Neutraalius” on yhtä kuin nykyisen linjan tukeminen. Yhteiskunnallisuuteen palataan tarkemmin ensi vuoden toukokuun Kiertoliikkeessä. Siitä siis myöhemmin lisää.
Esitykset, taiteen kokeminen, ovat itselleni myös oleellinen osa Kiertoliikettä. Ne kiinnostavat silloinkin, kun keskustelut alkavat puuduttaa. Maija Hirvasen luentoesitys rakkaudesta oli kiinnostava, herättävä, upea. Tapahtuman jälkeen jatkoin Titanic-galleriaan katsomaan muutamaa kypsemmän polven tekijän performanssia. Assosiatiivista tähtisadetta. Suhteessa keskusteluun koen esityksessä kiinnostavaksi katsojalle tahallisesti jätetyt aukot. Esitys ei pyri selittämään itseään uuvuksiin nojaamalla argumentoituihin mielipiteisiin ja koherentteihin syy-suraussuhteiden tulkintoihin. Esitys kertoo omin ehdoin, vain sen mitä on koettu merkitykselliseksi sanoa. Nautin minimalismista. Vain oleellinen on tärkeää. Esitys muotona luottaa katsojaan: on ihan ok tulkita tai jättää tulkitsematta, on ok olla eri mieltä tulkinnoista. Toisin kuin keskustelulla taideteoksella ei ole pyrkimystä varmistaa, että tapahtumassa päästään tulkinnalliseen koherenssiin. Syntyy tilaa. Taiteen tulkitsijalle jättämät aukot antavat ajattelulle sijaa. Kiertoliikkeen lauantain ohjelman jälkeen koin tarvitsevani tilaa ja löysin sen esityksistä.
Taiteilijan pitää uskaltaa. Irrotella, piilottaa, kirjoittaa yhä hullumpia hakemuksia, toteuttaa yhä järjettömämpiä ideoita, kyseenalaistaa vielä voimakkaammin, jättää sanomatta, perustella lähtökohdat vielä selvemmin. Arvokkainta on tehdä aukkoja – tilaa, jota täyttäessään katoja löytää onnistumisen kokemuksia ja janoamaansa vapautta.
Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti