sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kulttuuri ja taide uudessa maakuntahallinnossa, mielipidekirjoituksia

AAMULEHTI, mielipidepalsta Tampere 23.4.2017

Kulttuuri ja taide uudessa maakuntahallinnossa

Kulttuuriin liittyvät kehittämistehtävät ja -vastuut on kirjattu uuden maakuntahallinnon tehtäväksi.

Pirkanmaan kulttuurin ja taiteen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että kulttuurinen näkökulma tulee olla mukana maakuntauudistuksen valmistelussa ja kulttuurin rooli tulisi määrittää vahvasti osaksi alueellista kehittämistä.

Kulttuurin kenttä ja sen tehtävät ovat laajat. Kulttuurilla ja taiteella on arvo sinällään, se on meidän sivistyksemme perusta ja identiteettimme rakentaja.

Yhtenä aluehallintouudistuksen pelkona saattaa olla, että kulttuuriin liittyvien asioiden valmistelu jää paitsioon uudistuksen suurten asiakokonaisuuksien viedessä päähuomion.

Aluehallintouudistuksessa tulee huolehtia siitä, että koko maa pidetään taiteellisesti asuttuna – myös Pirkanmaa. Vireä toimiva kulttuuri ja taide voi syntyä vain monimuotoisesta joukosta eri toimijoita ja rakenteita; instituutioita, yhdistyksiä, harrastajia, mutta myös ammattitaiteilijoita. Alueellisesti toiminta juurtuu silloin, kun kulttuuri- ja taidekentän toimijoille taataan riittävät toimintamahdollisuudet, niin talouden kuin tilojen suhteen. Joten maakuntabudjetissa on oltava varoja kulttuuritoimintaan.

Maakuntauudistuksen yhteydessä olisi syytä käydä laajempaakin kulttuuripoliittista keskustelua siitä, kenellä on valta päättää kulttuurin ja taiteen rahoituksesta. Tätä keskustelua ei ole kuitenkaan vielä käyty riittävästi. Olkoon tämä mielipidekirjoitus Pirkanmaalla avaus siihen.

Pirkanmaan Tanssin Keskus ry/Sisä-Suomen tanssin aluekeskus

Tuula Linnusmäki
Hallituksen puheenjohtaja

Piia Kulin
Toiminnanjohtaja




Vastine Paul Tiililän mielipidekirjoitukseen Kulttuuri ja viihde erikseen (AL 26.4.)
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus 


Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen (AL 23.4.) kirjoitus koski tulevalle maakunnalle määrättyjä kulttuuriin liittyviä tehtäviä. Tuula Linnusmäki ja Piia Kulin halusivat kirjoituksellaan avata keskustelun taiteen ja kulttuurin merkityksestä maakuntauudistustyön yhteydessä. Toki kaikki keskustelu kulttuurista ja taiteesta on aina tervetullutta, kuten myös Tiililä toteaa.

Linnusmäki ja Kulin edustavat tanssin vapaan kentän ammattilaisia ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskusta. Aluekeskuksen tehtävänä on mahdollistaa taiteen tekeminen, näkeminen, kokeminen, kohtaaminen ja vuorovaikutus. Viime vuonna Sisä-Suomen tanssin aluekeskus hankki jokaista valtionavustuseuroa kohden 4,2 euroa muuta rahoitusta, työllisti 114 taiteilijaa, järjesti lähes 1 000 tilaisuutta ja saavutti yli 75 000 osallistujaa.

Kirjoittajat toivovat, että maakuntauudistustyön yhteydessä kulttuuri ja taide nähdään sivistyksen perustana ja identiteetin rakentajana. Sivistys on kansalaisena olemista, ihmisenä kehittymistä, avarakatseisuutta ja viisautta. Näitä ominaisuuksia toivomme myös tulevilta päättäjiltä.


Tuula Linnusmäki
Hallituksen puheenjohtaja

Piia Kulin
Toiminnanjohtaja

Pirkanmaan Tanssin Keskus ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti