Olen aina ihaillut aktivisteja. Heihin liittyy mielikuvissani paljon positiivisia ominaisuuksia: rohkeus, periaatteellisuus, riippumattomuus, sinnikkyys, tekemisen meininki. Tieteen termipankin mukaan aktivismi on suoran toiminnan politiikkaa, jossa epäoikeudenmukaiseksi koettuja käytäntöjä koetetaan muuttaa kansalaistoiminnalla. Siis tekoja oikeudenmukaisuuden puolesta! Aktivismin muotoja voivat olla esimerkiksi tiedon jakaminen, esimerkkinä oleminen, henkilökohtaisten viestien lähettäminen päättäjille, mielenosoituksiin osallistuminen ja niiden masinoiminen, järjestöissä vaikuttaminen – vaikka mitä.
Helsingissä asuva Pauliina Kettunen on tanssitaiteilija, tanssinopettaja ja aktivisti. Hänelle aktivismi tarkoittaa sitä, että elää ja toimii ideologiansa mukaan – tässä tapauksessa aktiivisesti kylvää hyvää ympärilleen. Käytännössä se näkyy esimerkiksi, kun Kettunen poimii maasta roskia aina paikasta toiseen kävellessään, puolustaa sorrettuja tilanteessa kuin tilanteessa tai selaa säännöllisesti kansalaisaloite.fi-sivustoa ja allekirjoittaa niitä, joiden kanssa on yhtä mieltä. Minä todistin Kettusen aktivistista tekoa Sivuaskel-festivaalilla, kun hän ja Pia Lindy luennoivat tanssi- ja esitystaiteen ammattilaisille sukupuolien moninaisuudesta. Vaikka tilaisuuden teema ja sisällöt olivat suurilta osin itselleni tuttuja, koin, että näin helposti lähestyttävässä muodossa niiden esittäminen oli maailmaa - tai ainakin suomalaista tanssin kenttää - muuttava teko.
Kettunen on esimerkki siitä, että aktivistin ei ole pakko valita taisteluaan. Hän toimii aktiivina sateenkaarijärjestöissä, mutta myös systemaattisesti hyvinvoivemman ympäristön ja laajemmin yhdenvertaisuuden edistämiseksi yhteiskunnassa. Keskustellessani Kettusen kanssa vakuutun siitä, että aktivismi on paitsi tekoja, myös asenne ja elämäntapa.
No, miten aktivismi ja tanssitaide sitten risteävät tai voisivat ristetä? Olen kokenut useita tanssitaideteoksia, jotka ottavat julkisesti kantaa, propagoivat tai julistavat jotakin. Mutta ovatko nämä teokset aktivistisia? Entä artivismi, mitkä sen mahdollisuudet voisivat olla? Seurasin Teatterikorkeakoulun Alumnit ry:n ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjauksen ja dramaturgian koulutusohjelmien yhteistyössä järjestämää paneelikeskustelua taiteesta ekokriisin aikakaudella. Tein ehkä omia tulkintojani ja luin rivien välistä, mutta mielestäni panelistit tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että taiteella ekokriisiä ei ratkaista. Näin ehkä onkin, mutta olisiko (tanssi)taiteella mahdollisuuksia vaikkapa käynnistää kansalaisliikkeitä tai jouduttaa poliittisia prosesseja? Voiko tanssitaiteilija omalla asiantuntijuudellaan ja aktivismillaan tuoda kansalaistoimintaan mukaan uusia muotoja, uusia lähestymistapoja? Entä voiko tanssinopettaja kasvattaa oppilaistaan tanssivia aktivisteja?
Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Keskustelu Pauliina Kettusen kanssa antoi kuitenkin minulle tanssitaiteilijana eväitä maailman muuttamiseen. Kirjoitin muistikirjaani keskustelun jälkeen selkeän suunnitelman, jonka tahdon nyt jakaa kanssanne.
Miten tulla aktivistiksi: 2 askelta
1 päätä, mitä haluat muuttaa
2 valitse käytännön toimi tai teko, johon ryhdyt heti (laaja skaala)
Ja mikäli aiotte nämä askeleet nyt heti ottaa, mutta teitäkin vaivaa valinnanvaikeus tai mielikuvituksen puute, tässä muutama linkki, joihin tutustua näiden kahden askeleen lomassa.
Ihmisoikeusvaalit-kampanja
Dance for the Climate -taideaktivismitempaus 15.3. Helsingissä
Terapiatakuu -kansalaisaloite
Tanssitaiteilija ja aktivisti Riikka Theresa Innasen ajatuksia taiteesta ja aktivismista
Taide ekokriisin aikakaudella -paneelikeskustelu
Terkuin,
Kynäilijä-Alli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti