maanantai 29. huhtikuuta 2019

Kirje kansanedustajille


Pirkanmaan Tanssin Keskus ry onnitteli 18.4.2019 pirkanmaalaisia kansanedustajia ja toivoi, että hallitusneuvotteluissa ja kansanedustajakauden aikana he pitävät huolta Pirkanmaasta, taiteen ja kulttuurin asemasta ja kulttuurihyvinvoinnista seuraavasti:

Pidetään Pirkanmaa taiteellisesti elinvoimaisena ja vahvistetaan maakunnan taiteen rakenteita Maakunnan kehityksen kannalta on oleellista, että Pirkanmaa pysyy taiteellisesti elinvoimaisena ja siksi taiteen rahoituksen pääkaupunkiseudun ulkopuolella tulee nousta huomattavasti. Myös taiteen edistämisen alueellisia rakenteita ja toimintoja on vahvistettava.

Nostetaan taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion talousarviossa ainakin yhteen prosenttiin Toivomme, että edistätte taiteen ja kulttuurin rahoituksen (luku 29.80) nostoa valtion talousarviossa ainakin yhteen prosenttiin. Rahoituksen nosto taiteelle ja kulttuurille parantaa taiteilijoiden toimintamahdollisuuksia, mahdollistaa kasvun ja alan kehittymisen sekä tuo rahoituksen tasolle, joka vastaa luovien alojen yhteiskunnallista merkitystä.

Turvataan tanssin vapaan kentän kehitys ja monimuotoisuus Tanssin vapaan kentän lisärahoitustarve on 10 miljoonaa euroa, josta vain pieni osa toteutuu nyt koko vapaan kentän uudistamiseen suunnatun 3 miljoonan lisärahoituksen kautta.

Vakiinnutetaan Pirkanmaan kulttuurihyvinvointitoiminta Pirkanmaan on ollut vuodesta 2015 lähtien edelläkävijä kulttuurihyvinvoinnin osalta. Vakiinnutetaan ja juurrutetaan kulttuurihyvinvointi osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita ja hyvinvoinnin seurantaa. OKM:n ja STM:n yhteistyötä tulee jatkaa ja tukea kohdentaa Pirkanmaan pysyvän koordinaatio- ja yhteyspisteen toimintaan.

Parannetaan taiteilijoiden sosiaaliturvaa ja toimeentuloa Taiteilijoiden sosiaaliturvaa on kehitettävä, toimeentuloa parannettava, työllistymistä edistettävä ja työmarkkina-asemaa selkiytettävä. Kehittämisessä on huomioitava jo olemassa olevat alueelliset mallit. Muun muassa PTK:lla on ollut käytössä vuodesta 2016 lähtien aluekeskuspalkka, joka vastaa kehitteillä olevaa taiteilijapalkkamallia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti