Mistä olet ylpeä tamperelaisessa kulttuurielämässä? Mitä Suomessa pitäisi tehdä enemmän? Minkä pitäisi olla paremmin?
Nämä kysymykset KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen esitti Tampereen Taiteilijatoimistolle perjantaina 26.4.2019 Mahdollisuuksien tilalla. Meriläinen tekee työkseen taide- ja kulttuurialan edunvalvontaa eli lobbaa muun muassa kansanedustajia pyrkimyksenään voimistaa taiteen ja kulttuurin yhteiskunnallista arvostusta ja taloudellisia toimintaedellytyksiä. Niin, ja on hän myös upea “Helsingissä asuva tamperelainen johtaja, ammattikehtaaja ja kirjailija eli nainen ilman rajoja” (lainaus Meriläisen esittelystä Feministisen ajatushautomo Hatun verkkosivuilta).
Juttelimme Meriläisen kanssa WhatsApp-videopuhelulla, kun hän oli junassa matkalla Tampereelle. Keskustelusta nousi ilmi seuraavat asiat:
1. Taiteilijoiden kulttuuripoliittiset haaveet – ainakin ne, joihin Meriläinen yleisimmin törmää – tuntuvat olevan vielä aika ujoja ja pieniä. Haaveillaan vaikkapa, että ”tätä samaa kuin ennenkin, mutta enemmän”. Unelmointi, haaveilu ja paremman tulevaisuuden visiointi ei kuitenkaan ole mikään helppo tai yksiselitteinen prosessi – siihen kannattaisi minun mielestäni taideoppilaitoksissa ihan reippaasti myös kannustaa ja sitä opettaa (kiitos Sonya Lindfors, joka pidit Outokummussa meille pienen haaveilutyöpajan osana tuotantotaitoihin liittyvää kurssia minun opiskeluaikanani – silloin kehittelin luovia ratkaisuja turvatakseni toimeentuloni kesälomalla).
2. Jotta poliitikot kuulisivat viestin, toiveen tai vaatimuksen, ja ottaisivat sen vakavasti, se täytyy muodostaa ja ilmaista. Meriläinen kannustaa pirkanmaalaisia taiteilijoita, taiteenlajista riippumatta, muodostamaan ensin yhteisen tavoitteen ja sitten kertomaan sen niille poliitikoille, joita kiinnostaa sitä kuunnella (kyllä, heitä on myös kuntapäättäjissä). Tavoitteen tulisi olla yhteinen monesta syystä, mutta ainakin siksi, että yhden taiteilijan/teoksen/taiteenlajin kukoistus lisää kulttuurin ja taiteen arvostusta yleensä, ja näin palvelee kaikkia taiteen ja kulttuurin kentällä työskenteleviä. PTK ry:n toiminnanjohtaja Piia Kulin tekee pirkanmaalaisten tanssitaiteilijoiden edunvalvontaa monessa eri yhteydessä ja työryhmässä erinomaisesti, mutta Meriläinen nostaa entisenä poliitikkona esiin, että sen paremmin viesti kuullaan, mitä useammalta eri suunnalta se kuuluu. Joskus myös ns. ”tavallisen kansalaisen” ääni on poliitikosta mieluisampi kuunnella kuin ammattikseen vaikuttamistyötä tekevän.
3. Tällä hetkellä kulttuuripoliittinen lobbaus eduskuntatasolla on vähäistä. Vaikuttajaviestintätoimisto (=mm. lobbauspalveluita myyvä yritys) Blicin tekemän analyysin mukaan vaalien alla järjestöjen ja liittojen julkistamissa hallitusohjelmatavoitteissa kulttuuria ja taidetta käsiteltiin huomattavan niukasti. Sanatasolla julkisissa tavoiteohjelmissa korostuivat kulttuurin osalta luovuus ja tekijänoikeudet.
4. Meriläisen mukaan ammattimaista lobbausta eduskunnassa tekee tällä hetkellä tanssin etua ajaen Tanssin talo. Heidän pyrkimyksissään on muuttaa taiteen julkista rahoitusrakennetta palvelemaan paremmin tanssitaidetta ja erityisesti vierailunäyttämöperiaatteella toimivaa Tanssin taloa. Tanssitaiteilijoiden tekemään lobbaukseen eduskuntatasolla Meriläinen ei ole itse törmännyt. Rakenteiden muuttamisesta kyllä puhutaan taiteen kentällä paljon, mutta ylettyykö tämä käyty keskustelu nyt sinne, missä rakenteita tosiasiallisesti muodostetaan ja niitä voidaan muuttaa? Edellisten eduskuntavaalien alla vuonna 2015 taiteilija-kuraattori Jussi Koitela toimitti Suomen Taidepoliittisen Käsikirjan, joka jaettiin työvälineeksi kaikille uusille kansanedustajille kyseisenä keväänä. Kirjan tuhannen kappaleen painokulut katettiin joukkorahoituskampanjalla. Suomen Taidepoliittinen Käsikirja ja sitä edeltänyt Taidepoliittinen huippukokous ovat minusta erinomainen esimerkki siitä, miten ja mitä taiteilijalähtöinen taide- ja kulttuuripoliittinen lobbaus voi olla. Tehdäkseen politiikkaa ei tarvitse välttämättä ryhtyä ammattipoliitikoksi.
5. Kulttuuripolitiikka ei ole mitenkään selvärajainen tai eristynyt alue. Kulttuuri- ja taidekysymyksiä tulee käsitellä niin sosiaalipoliittisissa, terveys- ja hoitoalaan liittyvissä kuin koulutuspoliittisissakin työryhmissä ja keskusteluissa.
No, mitä vastauksia Meriläinen yllä esitettyihin kysymyksiin sitten sai? Erinomainen tiivistys löytyy Meriläisen itsensä tekemänä tästä videosta. Taiteilijatoimistossa oli läsnä toimijoita eri taiteiden aloilta, ja yksi konkreettinenkin yhteinen tavoite tapaamisessa taisi löytyä: Tampereen kaupungin on muodostettava poliitikoille selkänojaksi kaikkia taiteiden aloja palveleva kulttuuritilastrategia. Kuntien ja kaupunkien tulisi nimittäin olla sellaisia, että taiteilijoiden kannattaa niissä asua. Mikäli tilojen vuokrahinnat vaikkapa Hiedanrannassa väliaikaisen Hiedanrannan jälkeen asettuvat markkinatalouden määrittämäksi, kulttuuritoimijoilla ei ole lainkaan/on hyvin rajattuja mahdollisuuksia niissä toimia. Tämä olisi menetys niin mahdolliselle tulevalle kulttuuripääkaupungille, kuin siellä työskenteleville taiteilijoille ja kaupunkikulttuuritoimijoillekin.
Terkuin,
Kynäilijä-Alli
Linkkejä ja lähteitä:
KULTA ry:n verkkosivut
(Anekdoottina mainittakoon vielä lopuksi että myös ympäristöasiat loistivat huomattavalla vähäisyydellään järjestöjen ja liittojen julkisissa hallitusohjelmatavoitteissa Blicin selvityksen mukaan ainakin tänä vuonna.)
(Anekdoottina mainittakoon vielä lopuksi että myös ympäristöasiat loistivat huomattavalla vähäisyydellään järjestöjen ja liittojen julkisissa hallitusohjelmatavoitteissa Blicin selvityksen mukaan ainakin tänä vuonna.)
–
Vuoden 2019 Kynäilijän, tamperelaisen tanssija-puheviestinnän opiskelija Alli Mattilan kirjoitukset pohtivat millaista muutosta maailma tarvitsee ja miten sen voisi tanssitaiteilijana saada aikaan.
