Kokemuksellinen estetiikkaa

Esittelyssä  Matti  Haaponiemi.  Matti  on  mukana  Like  a  Virgin  -projektissa,  jonka  demo  nähdään  6.7  ja  esitykset  10-12.8  Liikelaiturilla.

Diina:  Haluutko  aloittaa  siitä,  mitä  oot  tehnyt?
Matti:  Syksyllä  oli  kauheasti  erilaisia  hakuja.  Mietin  jokaiseen  jotakin  ja  hain  kaikkea.  Sain  kuukauden  työskentelyyn  aluekeskuspalkkaa.  Alun  perin  hain  kahta  ja  olisin  jatkanut  lopputyötäni,  tehnyt  siitä  isomman  jutun.  Sitten  olikin  yksi  kuukausi,  mitä  sain,  niin  en  ollut  sidottu  mihinkään  tiettyyn,  sain  tehdä  mitä  halusin.  Otin  toisesta  hakemuksesta  teeman,  ihmisen  kasvu  ja  kehitys  liikkeellisesti  vauvasta  isommaksi  ja  lajina  evolutiivisesti.  Kävin  Outokummussa  pikku  residenssipätkässä  ja  siellä  ehdin  työstää  tätä,  mitä  se  liikkeellisesti  olis,  se  jäi  hautumaan  muutamaks  kuukaudeks.  Ja  sitten  mä  tein  sen.
Diina:  Oliko  sulla  muita  ideoita  pyörittelyvaiheella,  mitä  sua  kiinnosti  tehdä,  ja  tämä  vaan  sattui  olemaan  sellainen,  mikä  valikoitui?
Matti:  Mulla  oli  lopputyöni,  mitä  olisin  jatkanut.  Mutta  siinä  mä  oon  tehnyt  töitä  äänisuunittelijan  kanssa.  Niin  se  tuntui  vähän  vaikeelta  saada  se  siihen  mukaan.  Siitä  yhdestä  kuukaudesta  mulle  täytyy  jäädä  säästöönkin  vähän  rahaa,  niin  sillä  mä  karsin  sen  pois.  Jättää  sen  sitten  myöhempiä  aikoja  varten.  Mutta  ei  se  siinä,  mä  oon  kokenu,  että  kaikesta  helpoin  on  työskennellä  yksin.  Mun  ei  tarvii  neuvotella  aikatauluista,  heti  kun  on  kaks  ihmistä  niin  aikataulut  on  vaikeita,  kolmella  tosi  vaikeita.  Yksin  reeneihin  menee  puolet  vähemmän  aikaa,  kun  voi  käydä  sisässään  sitä  monologia.  En  oo  mitenkään  pettynyt,  eikä  harmita.  Ihan  mielelläni  itekseen  teen.
Diina:  Mutta  onko  toi  sitten,  että  käytännön  olosuhteet  asettaa  sulle  sellaiset  ehdot,  että  on  helpointa  tehdä  yksin?  Haluaisitko  tehdä  isommalla  porukalla?  Tai  isommalle  porukalle.
Matti:  Joo  se  olis  kauheen  mielenkiintoista.  Ja  nyt  oon  tehnyt  porukalla  ja  tuun  taas  tekemään.  Siinä  on  omat  juttunsa.  Ja  yleisesti  mitä  mietin,  no  paljon  on  tekijöitä,  mutta  mikä  on  ihmisten  oma  praktiikka  ja  kaikilla  ei  välttämättä  ole,  on  opetusta  ja  sitten  ei  ole  aikaa  omalle  harjoittelulle,  liikkeelle.  Se  mitä  mä  nyt  kaipaan  on  ihmiset,  joita  kiinnostaa  tehdä  ja  treenata,  että  on  joku  tutkimus  koko  ajan  meneillään  ja  hyvin  käytännönläheinen  myös,  että  on  kehossa  ja  tekemässä,  pystyy  puhumaan  ja  demonstroimaan.  Sen  koen  inspiroivaks.
Diina:  Ootko  kokenut  haasteena,  kun  ihmisillä  on  eri  praktiikoita  ja  eri  lähestymistapoja,  sen,  miten  työryhmät  muodostuu  ja  mikä  sen  ryhmän  dynamiikka  on?  Vai  onko  se  vaan, että  aina  tulee  jotakin  kun  jotakin  tekee?
Matti:  No  aina  tulee  jotakin,  kun  jotakin  tekee.  Siltä  ei  voi  välttyä.  Se  vähän  riippuu  aakkosista,  millä  kukin  tekee,  kuinka  kaukana  ne  on  toisistaan.  Paljonko  kunhan-jotain-tekemistä  tarvitaan  ennen  kuin  ollaan  yhteisellä  maaperällä  ja  tehdään  sieltä  käsin.  Ja  sellaiset  asiat  kuin,  mikä  on  porukan  tai  kollektiivin  hierarkia  ja  yhteinen  tekijyys  siinä.  Jos  kaikesta  päätetään  yhdessä,  niin  se  on  oma  prosessinsa.  Jos  on  yks  taiteellinen  johtaja,  niin  se  on  toisella  tapaa  tosi  selkee,  mutta  sillä  tulee  ehkä  yhdennäköistä.
Diina:  Ja  sitten,  jos  taas  pyrkii  työryhmänä  tekemään  yhteisiä  päätöksiä,  niin  siinä  pitää  olla  tosi  selvät  metodit,  miten  se  homma  saadaan  toimimaan.  Se  leviää  aika  helposti,  kun  kaikki  kokee,  ettei  kukaan  ota  vastuuta.  Ellei  sitten  ole  itsestään  toteutuva  ryhmä.
Matti:  Ne  on  aina,  että  kuka  sitoutuu  ja  kuinka  sitoutuu  ja  sitten  joku  tekee  koko  ajan  ja  joku  ei  tee  ollenkaan  tai  silloin  tällöin.  Se  aiheuttaa  omaa  sahausliikettä  itse  kunkin  motivaatiossa  ja  siinä,  mihin  se  on  menossa.  Kun  asiat  on  selvillä,  mitä  on  sovittu,  niin  sittenhän  se  on  helpompaa.  Tyypillistä  tietty  on,  ettei  sovita  ja  asiat  vaan  tapahtuu,  ja  vähän  ajan  päästä  nähdään,  että  nyt  pitää  sopia  jotain.

Diina:  Mikä  sua  motivoi  tässä  lajissa,  mistä  tulee  motivaatio  työskentelyyn?
Matti:  mulla  on  yleinen  motivaatio  tehdä  vaan.  Ei  mulla  taiteellista  prosessia  ole  käynnissä  koko  aikaa,  se  on  ihan  mukavaa  ettei  ole.  Mä  en  koe  että  olis  joku  sellainen  tarve.  Tai  musta  esiintyminen  ei  ole  itseisarvo.  Kun  on  jotain  selkeitä  projekteja  tai  rahoja,  sitten  tehdään  asioita  ja  siitä  tulee  ulos  jotakin  ja  onko  se  muoto,  missä  työ  tulee  esille,  esitys,  joku  blogi  vai  luento  vai  työpaja.  Mikä  se  konsepti  on  taiteellisessa  työskentelyssä,  miten  se  aukeis  ulos  päin.  Esiintyminen  ei  ole  sitä,  että  jes,  haluan  mennä  sinne  keikalle  tai  esiintyä  siinä  salissa.  En  mä  tiedä,  varsinkin  kun  niitä  saleja  on  tosi  vähän  eikä  niistä  tällä  kohtaa  urallaan  tiedä  mitään.  Mutta  yleisesti  kiinnostaa,  mikähän  asia  se  nyt  olis,  kehollisuus  ja  kaikenlainen  treenaaminen  ja  jumppaaminen,  tanssiminen.  Se  on  mulle  hyvin  sama  asia  jollakin  tapaa,  mistä  mä  nyt  lähtisin  sitä  avaa,  kokemuksellista,  ei  kiinnosta  kuinka  paksut  käsivarret  on  tai  kuinka  nilkka  ojentuu,  vaan  miten  se  tehdään,  ja  miltä  se  tuntuu  ja  sisäinen  avaruus,  siellä  suunnistaminen.  Ei  ensisijaisesti  terapeuttisena,  vaan  liikkeellisenä  kokemuksena.  Ja  usein  sieltä  voi  löytyä  suurempaa  henkisyyttä  seasta,  se  tulee  bonuksena  päälle.  Ajatus  liikkumisesta  ja  olemisesta.  Kiinnostaa  koko  ajan  opetella  jotain  uutta.  Nyt  tulee  tämmönen  statement  täältä:  Joku  puhuu,  että  käy  ammattilaisten  aamutunnilla  ylläpitämässä  tanssijuutta.  Musta  se  on  täysin  väärin.  Mä  treenaan,  että  toimisin  paremmin  ja  terveemmin,  ylläpitäminen  ei  mulle  riitä  kyllä.

Diina:  Mä  jäin  miettii  pointtia  liikkumisesta  henkisenä  kokemuksena,  joka  on  eri  kuin terapeuttinen  –  tän  mä  ymmärsin.  Mutta  millä  tavalla  sä  näet,  että  liikkeellinen  kokemus  on  yhteydessä  taiteeseen,  millä  tavalla  näet  taiteen  tässä  yhteydessä?  Missä  se  taide  manifestoituu  sulle?
Matti:  No  esimerkkinä  otan  aluekeskuspalkkajakson.  Siinä  se  taide  manifestoitui,  kun  aloin  laittaa  työtä  esitykselliseen  muotoon.  Tässä  oon  roiskinu  ja  tutkinu  ja  tehny  ja  kehittäny  tätä  mössöö  ja miten  mä  lähden  tätä  näyttää  ja  mikä  tää  on,  mitä  nää  kaikki  jutut.  Sinne  alkaa  tulla  erilaisia  tasoja,  mitä  tää  on  liikkeenä  mekaanisesti,  miltä  tää  tuntuu,  mitä  tää  viestii,  mitä  tää  vois  tarkoittaa  isommissa  mittakaavoissa  yhteiskunnallisesti  tai  maailmassa  tai  erotettuna  tästä  kontekstista,  että  ihminen  tekee  tällaista.  Siinä  se  taide  musta  manifestoituu,  että  se  ei  ole  nyt  vaan  se  kasvaa  kaaressa.
Diina:  Mä  vähän  putosin  kärryiltä,  kun  sanoit,  että  sua  ei  esiintyminen  kiinnosta,  mutta  sehän  on  tietty  eri  kuin  taiteellinen  prosessi.  Mä  yritän  tavoittaa  sitä,  mikä  on  esityksen  ja  taiteen  välinen  yhteys.
Matti:  Okei,  ehkä  siihen  päästään  kiinni  jossakin  kohtaa.  Tarkoitin,  että  mä  en  treenaa  ja  tee  tätä  kaikkee,  että  voi  kun  pääsisin  esiintymään.  Se  ei  ole  se  pointti.
Diina:  Mutta  taiteen  tekemiselemetti  sua  kiinnostaa  työssä?
Matti:  Kiinnostaa  kyllä.  Ehkä  se  manifestoituu,  mä  en  ole  tällaista  miettinyt  tältä  kantilta,  siinä  kohtaa  ainakin,  kun  siitä  tekee  julkista.  Tietysti  jos  mä  päätän,  että  oon  nyt  täällä  yksin  ja  teen  jotain  ja  tää  on  nyt  taidetta.  Siinä  ollaan  sujahdettu  sellaisiin  tiloihin,  ettei  ole  kyse  siitä,  että  tekisin  jotain  harjoitusta,  joku  sellainen  toisenlainen  olemisen  tila.  En  mää  tiedä...  kun  sitten  mä  en  halua  sanoo,  että  kaikki  mitä  teen  on  taidetta.
Diina:  Se  kun  puhuit  toisesta  tilasta,  niin  onko  se  millään  tavalla  samankaltaista,  kun  puhutaan  flow-tilasta,  tai  sellaisesta  olemisen  tavasta,  jossa  kokee  flowta?
Matti:  Se  vähän  riippuu,  mä  uskon  et  niitä  on  monenlaisia,  mikä  se  sitten  on  mitä  haetaan.  Se  voi  olla,  että  siitä  tulee  flow  tai  sitten  se  ei  ole  flow.  Se  on  jännä  kokemus,  että  kun  sohii  jotakin  salissa  eikä  tiedä  mitä  tekee  ja  kun  sitä  katsoo  videolta,  niin  se  pistää  silmään,  että  tossa  on  jotakin  luonnollista  ja  mielenkiintoista,  voisin  lähtee  tohon  suuntaan.  En  sanois,  että  se  on  joku  yks  tietty.
Diina:  Mutta  tossa  tullaan  siihen,  että  kun  sä  katsot  videolta,  niin  se  ei  olekaan  kokemuksellinen,  vaan  ulkoa  päin  tarkasteltu.
Matti:  Tässä  kyseisessä  tapauksessa,  että  jos  ollaan  tulossa  johonkin  esitykselliseen.
Diina:  Siinä  on  kuitenkin  kaks  kääntöpuolta,  on  oma  tekeminen  ja  kokemuksellinen  liikkuminen  ja  sitten  on  esityksen  tekeminen,  joka  on  eri  näkökulma  siihen.  Korjaa  jos  oon  väärässä.
Matti:  Kyllä  siinä  on  eri  näkökulma.  Ja  ne  voi  olla  myös  samassa.  Niin  kuin  nytkin  tässä  mun  esityksessä.

Diina:  Sä  vähän  sivusit  estetiikkaa.  Kun  puhutaan  tanssista,  mitä  monesti  tuntuu  kentän  ulkopuolella,  tanssi  ja  estetiikka  on  rinnakkain  kulkevia,  kun  taas  itsestä  olis  kiva,  jos  käsitys  laajenis  kokemukselliseen  puoleen.
Matti:  Musta  se  on  estetiikkaa  myös,  että  voi  olla  luonnollisesti,  ettei  ole  olemassa  yhtä  oikeaa  tapaa  seistä,  tai  kävellä  tai  olla.  Tämmöinen  henkilökohtainen  selkee  juttu  on,  että  jos  katson  teosta  ja  esiintyjä  ei  tunnu  ihmiseltä,  niin  se  ei  tunnu  mielenkiintoiselta.  Jos  se  on  opittu,  että  näin  kuuluu  esiintyä.  Tai  puheteatteri  on  mulle  tosi  vaikeeta,  ylinäytellä  ja  alleviivata  ja  tehdä  se  selväks.
Diina:  Mä  koen  nää  mistä  puhut  varmaan  manerismeina  tai  maneereina,  onko  samaa?
Matti:  No  on  siinä  vähän  jotain  samaa:  tää  on  tää  opittu  universaali  surullinen,  tää  on  tää  mitä  tässä  lavalla  kuuluu  tehdä  kun  on  surullinen.  Siinä  missä  tanssiliikkeet  on  samanlaiset  kuin  näyttelijän  liikkeet.  En  mä  siitä  näyttelijäntyöstä  tiedä  mitään,  turha  sitä  on  lyttää,  sitäkin  on  niin  monenlaista.
Diina:  Mä  näen  noi  opittuina  tapoina,  joita  ei  ole  joutunut  kyseenalaistamaan,  koska  on  pysynyt  tietyn  estetiikan  sisällä,  tai  tietyn  voisko  sanoo  just  praktiikan  sisällä.  Jos  se  opittu  asia  on  ollut  pikkusen  vaikee  ja  pikkusen  tehty,  se  ei  näytä  luonnolliselta.  Tai  ne  tyypit,  jotka  saa  jonkun  tietyn  tekniikan  näyttää  luonnolliselta  on  harvassa,  jotka  pääsee  helppouteen.
Matti:  Niin  se  on  kyllä  vaikee  tie.  Opettelee  erilaisia  tapoja  käyttää  kehoaan  eikä  se  ole  vielä  tanssia,  ellei  niistä  tee  tanssia  ja  se  on  se  vaikein  asia,  jos  pitää  mennä  tietyn  estetiikan  koodiston  mukaan.  Sitten  se  on  koko  elämän  mittainen  prosessi.
Diina:  Ja  just  se,  että  miten  siitä  koodistosta  saa  taidetta  ulos.
Matti:  Tullaan  taas  siihen,  mitä  tällä  työllä  voi  kertoa,  mitä  tässä  työssä  tehdään.  Ettei  käy  niin,  että  meillä  oli  toi  aihe  ja  sitten  me  liikuttiin  niin  kuin  aina  ja  tässä  oli  vähän  eri  variaatiota  noista  tanssiliikkeistä,  mitä  me  tehdään  aina.

Diina:  Mitäs  henkilökohtaisen  kehittymisen  osalta,  mitkä  on  omat  kompastuskivet,  joiden  kanssa  joudut  työskentelee,  tai  onko  se  edes  sellainen  asia,  mitä  tarvii  miettiä?
Matti:  Jos  mä  ajattelen  omassa  liikkeellisessä  tekemisessä,  niin  kyllä  se  aina  vuotaa  läpi,  mitä  on  tehnyt.  Mä  oon  paljon  treenannut  tai  chitä  ja  muuta  kiinalaista  huljuttelua,  niin  sieltä  tulee  se  liikemaailma  läpi.  No  sitten  täytyy  miettiä,  jos  tää  olis  esityksellinen  tilanne,  onko  se  mielenkiintoista  kattoo  kun  toi  jätkä  tekee  tai  chitä  vähän  sinne  päin.  Nyt  prosessissa,  ja  aiemmissa,  huomaan,  että  usein  energia  voittaa  liikkeen  puhtauden  ja  mekaanisuuden,  että  se  on  energia,  joka  välittyy,  ei  se  missä  asennoissa  mä  oon  tai  minkä  asentojen  läpi  kuljen.  Sieltä  löytyy  se  tanssi,  voi  heittäytyä  siihen,  että  nyt  mun  pitää  antaa  jotain,  mun  pitää  tahtoo  sitä.  Silloin  siinä  on  koko  ihminen  mukana  ja  se  välittyy.  Maneereja,  kyllä  niitä  riittää.  En  mä  näe  niitä  mitenkään  pahana  asiana,  se  on  se  kulho  mitä  täytetään,  jonka  päälle  rakennetaan.  Jos  ajattelee,  että  ne  on jotain  tiettyjä  reittejä  mitä  kulkee,  nehän  on  tuttuja  –  niihin  on  helppo  palata  ja  löytää  taas  uusia  ulottuvuuksia.

Kynäilijän  vuoden  2018  kirjoitukset  esittelevät  pirkanmaalaisten  taiteilijoiden  ajatuksia  työstään  säilyttäen  dialogin  nauhoitushetken  keskustelevan  sävyn.

Fyysistä vaikuttamista ja kuulumisen tuntemuksia - Kiertoliike-taitelijoiden ajatuksia

Historian ensimmäisten Kiertoliike-taiteilijoiden kokemuksia Kiertoliike 2018 -tapahtumasta sekä tapahtumassa ohjaamistaan työpajoista:

“Työpajani Hengailu lähestyi yhteiskunnallisuutta fyysisellä olemuksella vaikuttamisen lähtökohdista: oleskelimme hiljaa joukolla kävelykadulla, otimme tilaa tekemättä mitään erityistä. Yllätyin siitä kuinka suuri tarve osallistujilla oli pysähtymiselle, päämäärättömälle oleskelulle ilman tavoitteita ja dedlineja. Hengailun jälkeen käydyssä keskustelussa nousi esille, paikalla olon haasteellisuus sekä erilaisten kehojen poliittiset konnotaatiot erityisesti porukalla julkisesti hengaillessa.”

- Diina Bukareva

“Ajattelen, että tanssi voi toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana silloin, kun se on kosketuksissa mitä moninaisemman ihmisjoukkion kanssa. En ole varma, löytääkö “koko kansan kirjo” tällä hetkellä tanssikulttuurin pariin. Tästä lähtökohdista käsin suunnittelin kiertoliikkeeseen Torikohtaamisia-työpajan, jossa suuntasimme Tammelan torille tutustumaan torilla asioiviin ihmisiin. Keskustelimme ihmisten kanssa heidän omista tanssikokemuksistaan ja toteutimme heille keskustelujen pohjalta syntyviä tanssi-improvisaatioita. Torikohtaamisien aikana toteutimme mm. vaivalloisia tanssikokemuksia, toritansseja ja teknobileet. Kohtauksillamme ravistelimme torin arkea hieman erilaiseksi totutusta olemisen tavasta ja konkreettisesti toimme tanssin ns. tavan ihmisen iholle.”

- Inka-Leea Hakkarainen

“Tankoraivo-työpajani herätti ehkä enemmän yhteiskuntapoliittisia- kuin esimerkiksi taidepoliittisia keskusteluja työpajan osallistujissa, mikä oli varmasti tarpeellista siinä hetkessä. Lievästi performatiivisen jonopyöräilyn lomassa pysähdyimme juttelemaan vaikkapa kaupunki-infran vaikutuksista ihmiselämään sekä raivon merkityksistä. Muutenkin koin tämän vuoden Kiertoliikkeen voimauttavana juuri siltä kannalta, että taiteen tekijänä voin olla vaikuttamassa kiinteänä osana yhteiskuntaa, vaikka taide itsessään kykenisikin irrottautumaan yhteiskunnan lainalaisuuksista.”

- Hanna Kahrola

"Halusin käyttää aikaa kollegoiden kanssa Kiertoliikkeen tiiviin ohjelman puitteissa tanssimiseen ja sen kuvitteluun. Omien tanssiin ja tanssin katsomiseen liittyvien halujen harkitseminen Kiertoliike 2018 aktivismi -teeman kautta oli muistutus siitä, miten erityislaatuisten asioiden äärellä teemme työtä, ja miten muutos jo tässä hetkessä voi toteutua mielikuvituksen kautta. Kiitos kanssatanssijoille!"
- Mira Kautto

"Lähtökohtia ohjaamalleni työskentelylle: Minun mielestäni me kaikki taidealalla toimivat teemme koko ajan yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä. Mutta se mihin meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, on meidän oma työssäjaksaminen ja työhyvinvointi. Sillä taideala voi olla kovinkin haastava ja kuormittava työskentelyolosuhteiltaan. On monenlaista epävarmuutta, silpputöitä, laajoja työnkuvia, vaihtuvia työyhteisöjä, paljon yksin puurtamista ja myös yksinjäämisen tunnetta. Senpä takia tässä sessiossa pysähdyttiin hetkeksi kollegiaalisuuden äärelle, jakamaan työelämän kokemuksia. Me tarkastelimme oman työn tekemistä ja työtilanteita. Tämä toteutettiin sekä pienryhmäkeskusteluina että koko ryhmän voimin. Keskustelua, kuuntelua, kohtaamista, kunnioitusta, kollegiaalista kokemusten jakamista. Niinpä tämän työskentelyn nimi oli SHARING IS CARING.
Työskentely pohjasi Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen hallinnoimaan valtakunnalliseen LAATUHUOLTO -hankkeeseen, jossa olen työskennellyt yhdessä Anniina Aunolan kanssa 2017-2018. Hankkeen tavoitteena on ollut yhteisöissä toimivien taiteilijoiden työhyvinvoinnin kehittäminen."
- Hanna Korhonen 

“Kiertoliiketapahtuma 2018 ja kiertoliiketaiteilijana toimiminen loi kokemuksen tanssitaiteen yhteisöön kuulumisesta ja tanssitaiteen merkityksellisyydestä sekä potentiaalista yhteiskunnallisen keskustelun ja muutoksen moottorina. Ohjaamassani Ekologia ja koreografia työpajassa virittäydyttiin syömällä yhdessä ja havainnoimalla ruokaan liittyviä aistittavia ja aisteilta piilossa pysytteleviä koreografioita. Tältä pohjalta keskustelimme pienryhmissä millaisia mahdollisuuksia tanssitaiteen tuotantorakenteissa, työskentelyn organisoimisessa ja esitysten sisällöissä voisi olla ekologisten vuorovaikutussuhteiden käsittelemiseen.”

- Kati Raatikainen

‘’Kiertoliike 2018 -tapahtuman aikana johdattelin ryhmän kollegoita Tamperen virastotalolle, jossa toteutimme Pehmeää Politiikkaa-työpajan. Työpajani aikana kävimme kylässä virkamiesten toimistotiloissa, juttelimme heidän työhön liittyvistä tärkeistä asioista ja loimme niihin spontaaneja liikkeellisiä vastineita. Tämä kokemus herätti minussa kiinnostuksen tutkia tanssin ja politiikan välistä dialogia tarkemmin sekä jätti minuun vahvan tunteen siitä, että virastotaloissa – poliittisten rakenteiden keskellä tarvitaan tanssia todella kipeästi.’’ 

- Tanja Råman

"Kiertoliikkeeseen luomani työpajan ajatuksena oli lähestyä yhteiskunnallista vaikuttamista lempeydellä, inhimillisyydellä. Kovien arvojen ja yksilöllisyyden ajassa tämä perusarvo tuntuu radikaalilta. Työpajassani, Inhimillisyys, tutkimme jokaisella olevan peilisolujärjestelmän hermoverkoston eli liikkeeseen ja tunteeseen reagoivien solujen herättämistä. Työpajassa lähestyttiin aihetta ensin tieteellisellä infolla, tuntemattomien kuuntelulla sekä mahdollisuuksien mukaan liikkeen avulla. Peilisoluja heräsi jälkikeskustelujen mukaan sekä liikkeellisellä että tunteellisella tasolla, asettumalla toisen asemaan haluamallaan voimakkuudella. Oma kokemukseni oli lempeä ja inhimillinen kaikkien osallistujien avulla, kiitos!"
- Annastiina Saastamoinen