perjantai 30. kesäkuuta 2017

Taide kävi kylässä

4 ASIAKASTA!!! Peltolammi, kaikki meni loistavasti. Ihana, innostunut hoitaja irroitettu tähän koko päiväksi. Kiirettä piti klo 10-14 koko ajan asiakkaita, ei wc tai kahvipausseja, mutta hyvin jaksettiin. Nyt vaan hieman tupakanhajuisia…Aikataulu piti loistavasti, ohjaus ja yhteistyö sujui hienosti. Asiakkaat vastaanottavaisia ja ilahtuneita. Oli kyllä huippua vihdoin päästä “tositoimiin”.

Tämän kirjoitimme yhdessä työparini, sellisti Elina Honkosen kanssa Taide kylässä -tiimimme päiväkirjaan 16.1 2017. Näin käynnistyi Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen ja Tampereen kaupungin yhteinen hanke kahden kuukauden suunnittelujakson jälkeen. Hankkeen tavoitteena oli vähentää ikäihmisten mahdollista yksinäisyyttä tanssin ja musiikin avulla. Se toteutettiin Tampereella Multisillan ja Peltolammin alueella yhdessä Etelä-Kaakon kotihoitoyksikön kanssa. Taide kylässä -tiimissä työskentelivät tiiviissä yhteistyössä taiteilijaparin lisäksi koordinaattori Tuula Linnusmäki ja alueen kotihoidon työntekijät, joista kyläilytoimintaan nimettiin neljä hoitajaa.

Saimme tutustua mahtavaan joukkoon ikäihmisiä, joiden elämänkokemuksista ja muistoista meille tarjoutui aikaikkunoita ihailla ja ihmetellä heidän elämänpolkujaan. Heidän ammattiensa kirjosta löytyi muun muassa: koneenhoitaja, R-kioskin myyjä, meijerityöntekijä, ruokatavarakaupan myyjä, veturinkuljettaja, kähertäjä, postin työntekijä, maataloustyöntekijä, kirjakaupan myyjä, paperilangan kehrääjä, napinvalmistaja ja pumpulitehtaan työntekijä.

Suurin osa heistä oli jossain kohden elämäänsä muuttanut perheineen asumaan uuteen lähiöön Peltolammille tai Multisiltaan, kuka pienempään kuka isompaan asuntoon. Lapset muuttivat aikanaan toisaalle ja tuli eläkkeelle siirtymisen aika. Puolison kuoleman jälkeen he jäivät asumaan yksin. Kodista lähteminen tuli monille vaikeaksi erilaisista syistä, eikä kohta enää ollut voimia, rohkeutta eikä usein haluakaan astua kotioven kynnyksen yli.

Masentunut, turvaton ja yksinäinen olo, etenkin kaatumisen jälkeen. Pelkää kaatumista, miettii palvelutaloon muuttamista. Kokee, että on ”pudonnut kelkasta”: nettimaailma.

Nyt vanha ja väsynyt, sormet silti syyhyää, olisi kiva jotain tehdä vielä. Ei käy kaupassa. Muuttanut Peltolammelle silloin, kun ne on rakennettu. Sohvalla istuu ja katselee tv.

Tutustuimme myös kotihoidon työhön, mikä herätti kunnioitusta, hämmästystä, ihailua ja kiukkua. Mahtava naisten joukko kulki valtavalla kiireellä avainnippujensa kanssa kodista kotiin huolehtien ikäihmisten lääkkeistä, ruokailuista, hygieniasta jne. Heille lankesi myös tehtävä houkutella ikäihmiset kiinnostumaan meidän kyläilyistämme niin, että saimme luvan soittaa ovikelloa. Hyvin he sen tekivätkin. Kaikki eivät halunneet kyläilyjä, suurin osa halusi. Joillekin riitti ensimmäinen kerta, jotkut arastelivat ensivierailua ja odottivat itselleen sopivaa kyläilypäivää.

Hoitaja kertoi, että eilisen Peipontuvan yksi asiakas kehui yhdelle kotihoidon hankalimmalle asiakkaalle, että ota ihmeessä vastaan nämä vieraat, sellisti ja tanssija. Siellä oli mukavaa, tykkäsin ja he tulevat jopa kotiin. Tämä asiakas sanoi: “Kuka nyt sellaisia kotiinsa haluaisi!!

Kohtaaminen

Neljä ihmistä kokoontui kiireisen saapumisen jälkeen istumaan rinkiin kuka ketäkin vastapäätä. Kolme ihmistä kohdattavana ja jokaisella oma roolinsa: ikäihminen, hoitaja ja taiteilija. Tässä tapahtui se kuuluisa, paljon puhuttu kohtaaminen. Tai pitäisi tapahtua.

 Olin monta vuotta sitten tanssittamassa erään poliklinikan henkilökuntaa, jonka esimies antoi minulle tiukan neuvon: ”Älä sitten vaan puhu mistään kohtaamisesta, mieluummin ihan jostain muusta.”

Kyetä luomaan ilmapiiri, jossa voi olla oma itsensä eikä tarvitse suorittaa tai osata mitään. Voi vaan olla ja hengittää yhdessä. Katsoa silmiin. Liikkeen kautta voi oppia kuuntelemaan omaa kehoaan ja toisia ihmisiä. Osata pysähtyä, keskittyä, kuunnella ja katsoa. Osata olla hiljaa, osata puhua oikeassa kohden, osata koskettaa. Usein se onnistui, joskus ei. Aina ei vaan pystynyt. Neljännellä päivän kyläilykerralla se oli kaikista vaikeinta. Kyllä olisi pitänyt pystyä silloinkin.

Tanssi

Ei aluksi muistanut, että tämä kyläily on nyt. Hoitajan houkuttelulla nousee sängystä. Kehtolaulussa kuunneltiin hengitystä ja pientä liikettä. Pilvikädet. Joutsen: kuva. Paritanssi, Marjo ohjaa, ikäihminen istuu sohvalla. Hän nautti selvästi, oli iloinen.

Työni tanssin parissa on yhteisötanssilähtöistä. Siinä uskotaan jokaisen kykyyn tanssia. Fyysiset tai sosiaaliset rajoitukset eivät ole esteenä. Tanssi nähdään taiteena, ei terapiana. ”Jos osaat hengittää, osaat tanssia”.

Siis me hengitimme. Ainakin kohtaamisten ihan alussa. Hengitys, musiikki, mielikuva tai oma ajatus siivitti liikettä silmät kiinni tai auki. Oma turvallinen koti ympäristönä antoi mahdollisuuden kuunnella oman liikkeen suuntaa ja tuntua. Aivojen peilisolut olivat mukana pyytämättä. Ne tutkivat mikä toisessa liikkuu ja miten. Ne selvittävät liikkeen yksityiskohtaiset piirteet, kuten sen, kuinka korkealle pilvikäsi nousee. Kun näimme kosketuksen, peilisolut käynnistyivät. Kuka istui vastapäätä, kuka vieressä, kenen liikkeen näin, kuka kosketti – kaikella oli merkitystä. Hoitajakin tanssi. Tila, toiset, musiikki ja kosketuksemme solmiutuivat parhaimmillaan yhteen. Olimme hetken yhtä.

Olihan ne hienoja hetkiä. Saimme kuulla jännittäviä ja koskettavia tarinoita. Saimme naurua ja itkua, väsymystä ja intoa, alakuloisuutta ja aurinkoa, ylenpalttista positiivisuutta ja mahdotonta itsensä vähättelyä, laulua ja soittoa, tanssia ja liikettä, silkinpehmeiden käsien kosketusta ja papiljottikiharoiden avautumista.

Oli kyllä rankkojakin hetkiä. Tiedän ja ymmärrän elämästä näiden kohtaamisten myötä enemmän. Kiitos paljon!


Marjo Hämäläinen
yhteisötanssitaiteilija

Kursiivilla kirjoitetut osat ovat otteita Taide kylässä -tiimin päiväkirjasta.



maanantai 26. kesäkuuta 2017

Feminismi ja kuviokellunta

Kohderyhmä: feministisistä teksteistä kiinnostuneille

Juhannusseurueessani tuli puheeksi manspreading – kaikille läsnä olleille termi ei ollut viimeaikaisesta medianäkyvyydestä huolimatta tuttu. Manspreading viittaa miesten (yleistettynä, joo, ei pitäisi) tapaan levitellä istuessaan reisiään penkin rajaaman tilan ulkopuolelle. Näen termin allegorisena: fyysisen tilan valtaamisen lisäksi on myös henkistä tilan viemistä (esim. mansplaining viittaa juuri tähän). Yksinkertaistettuna kyse on vallankäytöstä: tilan antamisesta ja ottamisesta sen kaikissa muodoissa. Katse ei ole tässä kohdistettu niinkään yksittäisten henkilöiden tapaan olla, vaan yhteiskunnallisesti rakentuneisiin toiminnallisiin normeihin, joita opimme käyttämään enemmän tai vähemmän. Jos itse termi ärsyttää, suosittelen kääntämään asian ympäri: esimerkiksi naistaiteilija ja naisministeri –sanoihin törmää edelleen tämän tästä.

Satubaletin oppilaat levittävät kädet sivuille, pyörähtävät ympäri ja tarkistavat, etteivät törmää toisiin. Vähän vanhemmat tanssijat on opetettu poistumaan diagonaalin hyppysarjojen jälkeen perässä tulevien alta. Teinit hallitsevat kevätjuhlaesityksissä jo monimutkaisten muodostelmien läpi kulkemisen. Tanssitunnilla harjoitellaan tilan hahmottamista ja käyttöä joka hetkellä muiden asioiden lomassa. Harva useamman tanssijan koreografia onnistuu, jos esiintyjät eivät osaa toimia ryhmänä. Toisten tilan huomioiminen, toisille tilan antaminen ja oman tilan ottaminen liittyvät koreografiassa yhteisen edun tavoitteluun – koherentin teoksen esittämiseen.

Aikamme yksilökeskeinen suorituskulttuuri ei sen sijaan tue tilan hahmottamiseen kasvamista. Toimimalla pääasiassa omaa etuaan ajatellen on tuurilla mahdollista saavuttaa parempi (lue taloudellisesti turvatumpi) henkilökohtainen elämä. Amerikkalainen unelma on globaali ilmiö.

Ympyrä sulkeutuu manspreadingiin. Henkilöt, jotka eivät osaa tarkkailla toisten tilan käyttöä sortuvat herkimmin tilan valtaamiseen vieden sitä muilta. Tätä taitoa edistää individualistinen ja suorituskeskeinen harrastus- ja työkulttuuri. Minä-kuplasta tulisi osata laskeutua me-tasolle. Me ei tässä ole ’mää ja jätkät’ vaan kaikki muutkin yhteiskunnan vähemmistöihin kuuluvat henkilöt. Tätä muutosta odotellessa suosittelen kiinnittämään katsetta toiminnan rakenteisiin: kuka toimii (esim. mies istuu bussissa), kenen puolesta toimii (vain itsensä), kenen intressejä toiminta ajaa (vain omiaan), kuinka toiminta ottaa vähemmistöt huomioon (heikosti)? Uskon että, jos olisimme yhteisönä näistä asioista tietoisempia, kykenisimme yksilötasollakin välttämään toisten varpaiden tallomista ja tekisimme mahdollisesti enemmän yhteistä etua ajavia päätöksiä.

Epävirallinen tutkimusehdotus: kävele kadulla ensin niin, että väistät kaikki vastaantulijat, ja sen jälkeen niin, ettet väistä ketään. Tarkastele, kuka reagoi ja millä tavalla, onko tulos mahdollisesti sukupuoleen, ikään tai ulkoasuun sidottu? Ota huomioon oma sukupuolesi, ikäsi ja ulkomuotosi vastaantulijoiden reaktioiden tulkinnassa. Huom. tehtävän toinen osa vaatii merkittävää fyysistä rohkeutta. Oman kokeiluni tulos oli linjassa ennakko-oletusteni kanssa.


#feminismi #tilankäyttö #tanssitaide #kehollisuus #tasa-arvo #maailmaeiolevalmis #lisääfeminismiä


Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.