Koreografi Maija Hoisko kertoo päätyneensä Tampereen konservatorion tanssin koulutukseen opettajaksi sattumalta. Työn jatkuvuus ja tuntemus siitä, että on jotain annettavaa opiskelijoille, on saanut hänet pysymään tehtävässä jo 7 vuotta. Nurmeksesta Kuopion kautta Tampereelle opiskelemaan muuttanut Vellamo Ikonen lopettelee juuri ensimmäistä vuottaan opiskelijana Tampereen konservatorion tanssin koulutuksessa. Juttelin toukokuussa kummankin kanssa erikseen toisen asteen tanssijakoulutuksesta, heidän omista kokemuksistaan siellä sekä tanssikoulutuksen suhteesta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Hoiskon pointseja keskustelusta:
- suomalaisen tanssikoulutuksen säännöllisen huonouden parjaamisen sijaan huomio tulisi kääntää siihen, miksi monet lahjakkaat tanssiharrastajat eivät edes harkitse tanssijan ammattia -> koska tanssijan ammattilaisuus Suomessa on niin epävarmaa ja alalla on vaikea tulla toimeen -> tätä pitäisi muuttaa ensin
- ajattelee, että toisen asteen tanssin koulutus on monelle riittämätön sellaisenaan, ja toivoo mahdollisimman monen jatkavan syventymistä ja ajattelun kehittämistä muualla koulutuksen päätyttyä
- omassa työssään kannustaa opiskelijoita kriittiseen ajatteluun ja työn yhteiskunnallinen vaikuttavuus voi piillä esimerkiksi siinä
- tärkeässä osassa Hoiskon opetuksessa on se, että opiskelijat tulevat koulutuksen aikana tietoiseksi omasta tanssi- ja liikehistoriastaan ja sen vaikutuksista tähän päivään ja tämän päivän tekemisiin
Ikosen pointseja keskustelusta:
- opiskelijana tuntuu, että on yhtä lailla vaikutusvaltaa, kuin kaikilla muillakin taiteilijoilla, mutta opiskelijaa ei vain oikein haluta/jakseta/viitsitä kuunnella
- kuilu ammattilaisuuden ja opiskelijuuden välillä tuntuu isolta ja opiskelijana tuntuu siltä, että tämän ”statuksen” vuoksi vähätellään
- opiskelijan omalla aktiivisuudella on iso merkitys siinä, mitä koulutuksesta saa irti, ja kuinka integroituu jo kouluaikana osaksi ammattikenttää
- ajattelee saaneensa eniten irti taiteellisen työskentelyn opintokokonaisuudesta ja yhteisistä keskusteluista muun muassa kestävän kehityksen oppiaineen puitteissa
- joskus tuntuu rankalta se, että käyttää vapaa-aikansakin tanssiin liittyviin asioihin, ja että oma keho tuntuu olevan koko ajan jonkinlaisen arvioinnin kohteena
Kynäilijä-Allin pointseja keskusteluista:
- tanssijan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus voi piillä siinä, että se on vähintään kahden vuoden matka omaan itseen -> tanssiopinnoissa tulee opiskelleeksi omaa itseään niin anatomian, ryhmäviestinnän kuin psykologiankin näkökulmista (ja tosi monista muistakin) -> itsetuntemus ja ympäröivän maailman lähestyminen kehollisesta perspektiivistä käsin ovat potentiaalisesti maailmaa mullistavia voimia (ajatelkaa, jos kaikki maailman päättäjät olisivat opiskelleet pari vuotta vaikkapa omaa liikehistoriaansa)
- tanssin koulutusten yhteiskunnallinen vaikuttavuus on myös isosti koulutusten suunnittelijoista, opettajista ja valintakoeraadeista kiinni -> kasvaako ja kasvatetaanko koulutuksissa itsenäisiä toimijoita, ajattelijoita ja tulevaisuuden tanssin kentän rakenteiden muuttajia ja kehittäjiä?
- koulutusleikkaukset sucks
Näiden hajanaisten huomioiden ja ajatusten tarkoitus oli jäsentää, miten tanssikoulutus ja yhteiskunta ja siinä vaikuttaminen voisivat liittyä toisiinsa. Toivottavasti teilläkin heräsi joitain ajatuksia. Loppukaneettina todettakoon, että opiskelijat rules! Kuunnellaan ja kohdataan opiskelijoita myös vertaisina taiteilijoina, vaikka tutkintopaperia ei olisikaan vielä kourassa.
Terkuin
Kynäilijä-Alli
-
Vuoden 2019 Kynäilijän, tamperelaisen tanssija-puheviestinnän opiskelija Alli Mattilan kirjoitukset pohtivat millaista muutosta maailma tarvitsee ja miten sen voisi tanssitaiteilijana saada aikaan.
